SLAVA UKRAINI!

Eläkköön Ukraina!

Tänään, 24 elokuuta, on Ukrainan itsenäisyyspäivä. Samalla on tasan kuusi kuukautta siitä kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ukraina julisti itsensä itsenäiseksi Neuvostoliitosta 21 vuotta sitten 1991. Itsenäisyysjulistus vahvistettiin kansanäänestyksellä 1 joulukuuta, missä 92 % Ukraina kansasta äänesti itsenäisyyden puolesta.

Vierailin viisi vuotta siten Ukrainassa ja rakastuin tähän ihanaan kansaan ja heidän ruokaan ja vieraanvaraisuuteen. Ukrainan kristityt ovat aitoja ja iloisia ja ottavat uskonsa tosissaan. Tämä noin 42 miljoonainen kansa on ollut itsenäinen kerran aikaisemmin vuosina 1918-1921. SEn jälkeen se pakotettiin osaksi Neuvostoliittoa. Kartta alla on valaiseva. Se kertoo mitkä osat ovat kuulunet Ukrainaan ja ympärillä olevin maihin maailmansotien aikana.

Yleisesti ajatellaan että Slaavilaiset kansat, kuten Ukraina, ovat peräisin nykyisen Ukrainan ja eteläisen Valkovenäjän alueelta. Kievrus elikkä Kievon ympärille kehittynyt itäslaavilainen valtakunta oli olemassa ainakin 800-luvulta saakka. Alla Näkyy Kievrus suurimmillaan.

Kievrus noin 1100-luvulla olleen suurimmillaan.

Kieovan valtakunta tuhoutui kun Mongolit hyökkäsivät vuonna 1240. Pitkään oli maa Mongolien vallan alla, mutta vuonna 1340 alkoi se mitä myöhemmin kutsuttiin Puola-Liettuan valtakunnaksi vallata Ukrainaa pohjoisesta ja lännestä. Krimin alue ja sen pohjoisessa oleva alue vapautui Mongoleista vuonna 1441, mutta tuli aika pian, vuonna 1476, Osmanisen valtakunnan alaiseksi. Krim oli tunnettu vuosisatoja orjakaupan keskuksena. Monilla kielillä, esimerkiksi ruotsiksi tarkoittaa ”slav” myös orjaa.

Vuosisatoja oli suuri osa Ukrainaa Puolan alaisena, mutta vähitellen, vuodesta 1514 eteenpäin, valtasi Venäjä yhä suurempia osia Ukrainasta. Krimin Venäjä valloitti turkkilaisilta vuonna 1783. Puola menetti viimeiset osat Ukrainasta vuonna 1945, Toisen maailmansodan jälkeen. Silloin kun Puola ei ollut olemassa, oli myös osia Ukrainaa Preussin, Itävalta-Unkarin ja Romanian vallan alla.

Ukrainalaiset kokevat olevansa keskieurooppalaisia ja Puolaa he pitäävät veljeskansana, ei missään nimessä Venäjää, jota he inhoavat! Ukraina haluaa olla länsimainen liberaali demokratia ja kuullua Euroopan Unioniin ja NATO:n Venäjä on Ukrainan vihollinen jonka kanssa Ukraina ei halua olla missään tekemisessä, varsinkaan Venäjän hyökättyä maahan.

Ukrainan on saanut kärsiä tosi paljon Venäjän alla. Venäjä aikoinan kielsi ukrainakielisen kirjallisuuden painattaminen ja opiskelua ukrainaksi. Neuvostoliiton paha diktaattori surmasi lähes neljä miljoonaa ukrainalaista keinotekoisesti tuotetusta nälänhädässä vuosina 1932-1933. Ukrainassa sitä kutsutaan Holodomoriksi. kuusi miljonaa ukrainalaista kuoli toisessa maailmansodassa, 1.5 miljonaa niistä juutalaisia. Useimmat kyllä kuolivat saksalaisten ja romanialaisten käden kautta.

Kaikki ei tietenkään ollut Venäjän vallan aikana pahaa, kaukana siitä! UKrainalaisten silmissä ei kuitenkaan Venäjä ole veljeskansa, vaan kansa joka on aina halunut alistaa Ukrainaa. Tämä sota syventää entisestään kuilua ukrainalaisten ja venäläisten välillä ja ukrainalainen ryssäviha tulee kestämään ainakin vuosikymmeniä!

Tavalla tai toisella tulee Ukraina voittamaan Venäjän yli kuten Suomi voitti Toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton yli, pysymällä Vapaana ja demokratisena maana!

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ UKRAINA!!!

MITÄ TEHDÄ ILKEILLE KRISTITYILLE?

Tässä on kysymys mitä olen miettinyt paljon viime kuukausien aikana: MITÄ TEHDÄ ILKEILLE KRISTITYILLE?

Ennen kuin yritän vastata tähän vaikeaan kysymykseen yritän määritellä mitä tarkoitan ilkeillä kristityillä. Ilkeä kristitty on ylpeä kristitty joka kuvittelee olevansa parempi kun jotkut muut. Hän usein luulee olevans hyvä kristitty ja hyvä ihminen, ainakin parempi kun monet muut. Hän on fariseus ja ylpeä siitä. Hän voi olla mies tai nainen, pastori, vanhimmistoveli, hallituksen jäsen, seurakunnan siivooja tai kuka tahansa. Ilkeät kristityt laukovat mielellään ”totuuksia” niin kuin he asian näkevät ja eivät halua tai pysty katsoa asioita toisesta näkökulmasta kun oman. He ovat armottomia ihmisiä vähäisellä tai olemattomalla empatiakyvyllä. He ovat sokeita omalle synnille, mutta näkevät muiden ihmisten synnit. Ilkeitten kristittyjen lähellä ei ole hyvä olla, jos ei satu olla saman henkinen ihminen ja olla samaa mieltä asiasta. He mielellään lyövät toisia Raamatulla päähän. Ongelma ei ole siinä mitä he sanovat, vaan miten he asian tuovat esille, tuomiten ilman armoa. Jokainen teistä tuntee ilkeitä kristittyjä.

Kun puhun ilkeistä kristityistä en tarkoita pahaa luonnetta tai tempramenttia, en tarkoita niitä jotka tyhmyyttään sanovat asioita, ymmärtämättä että he sanoillaan luokkaavat ihmisiä. Kaikki me tehdään virheitä ja teemme asioita, jotka loukkaavat ihmisiä. Nykyaikana on vaikea olla loukkaamatta ihmisiä, kun on tullut muodiksi tulla loukatuksi! En myöskään puhu mistään mielipiteistään. Saat olla mite mieltä haluat mistä asiasta tahansa, mutta älä halveksi sitä joka on eri mieltä kun sinä! En siis puhu asioista mitä tehdään vahingossa, vaan asenteesta.

Ilkeät kristityt ajaavat ihmisiä helvettiin, estävät ihmisiä tulemasta uskoon ja tyhjentävät seurakuntia. Ilkeät kristityt ovat syypäitä siihen että jotkut vihavat, halveksivat ja jopa vainoavat kristittyjä. He tekevät ihmisistä ateisteja, koska ilkeät kristityt ovat monien silmissä todiste siitä että Jumala ei voi olla olemassa, tai jos on, ei missään nimessä ole hyvä ja rakastava Jumala!

Olen sekä keskustellut monien ihmisten kanssa ja lukenut ja kuullut monista tällaisista ilkeistä tapauksista jotka ovat saaneet ihmisten lähtemään seurakunnasta, saanut pastoreitten jättämän tehtävänsä ja monien lähtevän helluntaiherätyksestä ja muista liikkeistä. Ja rehellisesti sanoen, kuka haluaa oikeasti olla tumitsevien ihmisten seurassa, joka saa itsensä tuntemaan niin huonoksi ja arvottomaksi? Seurakunta tulisi olla paikka missä saa kokea armoa, rakkautta ja anteksiantoa, ei farisealaisuutta. Jos seurakunta saa ihmisten tuntemaan itsensä arvottomiksi, miksi ihmeessä sitten seurakunta on olemassa? Jos seurakunta tuottaa vain pahaa hedelmää, eikö sen pitäis lakkauttaa?

Minä en tässä puhu siitä että ei saisi puhua synnistä, tai vielä vähemmän että pitäisi hyväksyä mitään syntiä, missään muodossa. Päinvastoin! Meidän velvollisuus kristityinä on puhua synnin pahuudesta ja varoittaa tulevasta tuomiosta! Tämä tulee kuitenkin tehdä rakkaudella osoittaen tie anteeksiantoon Jeesuksen ristin luona. Totuus ja armo tulee aina kulkea käsi kädessä.

Armosta olemme pelastuneita, ei tekojemme kautta. Siksi pääsevät myös ilkeät kristityt taivaaseen jos ne ovat uudestisyntyneitä. Minkän palkan ne siellä saavat, on sitten ihan eri asia!

Miksi ovat ilkeät kristityt niin ilkeitä? Uskon, siksi että he ovat langenneet pois kristuksen armosta. He ovat kun tuhlaajapojan vanhempi veli, joka ei voi iloita veljen kotiin palamisesta. Heillä on orjan asenne vaikka Jeesus on ristillä vapauttanut heidät lain orjuudesta. He haluavat hallita, mutta eivät osaa palvella rakkaudella. Ne ovat myös usein rikkinäisiä ihmisiä, mutta ne yrittävät peittää rikkinäisyydensä. He ovat kovettaneet itsensä ja samalla ylpistyneet.

Mitä pitäisi näille ilkeille kristityille tehdä? Ampua ne? Lähettää ne Siberiaan? Pakottaa heitä katsomaan kaikki 9427 jaksoa Emmerdalesta (Hem till gården)? Ei, meidän tulee sääliä heitä ja rukoilla heidän puolesta, että Jumala murskaisi heidän kivisydämensä, saaden heidän tekemän parannuksen. Ilkeät kristityt tarvitsevat kuulla totuuden, mutta usein he eivät pysty ottamaan vastaan totuuden. He tarvitsevat myös armoa, mutta senkin vastaanottaminen saattaa heillä olla vaikeaa.

Olenko minäkin ilkeä kristitty? En osaa tähän vastata. Tiedän että olen vuosien mittaan loukannut monia ihmisiä, usein miten tahtomatta. Minulla on ilkeä huumori ja monesti puhun ennen kuin ajattelen. On kauheaa ajatella että olisin syypäänä siitä että joku joutuu helvettiin. En kuitenkaan kuvittele olevani hyvä kristitty, mitä enemmän mietin asiaa, sitä syntisemäksi tunnen itseni! Jeesus armahtakoon minua!

Miten eheytyä ilkeän kristityn kohtaamisesta? Tässä on vaikea kysymys, mihin en tiedä miten vastaisin. Jotkut haavat eivät koskaan parannu. Ainoastaan Jumala voi parantaa jotkut haavat. On helpoa kirjoittaa: ”Älä katso ihmisiin, katso Jeesukseen!” Mutta kun Jeesus tulisi loistaa jokaisen kristityn läpi. Jotkut kristityt eivät loista Jumalan valoa vaan synnin ja lain pimeyttä. Tunnen suurta avuttomuutta tässä asiassa, ja tuskaa sydämessä kaikkien lukemattomien haavoitettujen sielujen puolesta, jotka ovat haavoittunut Jumalan seurakunnassa ja tavatessa ilkeitä kristittyjä!

Rukoilen kaikkien puolesta joita nämä ilkeät kristityt ovat haavoittaneet ja myös ilkeiden kristittyjen puolesta. Rukoilen eheytymistä haavoittuneille ja synnintuntoa kovasydämisille kristityille. Rukoilen myös että Jumala vois saada jotain hyvää tästä pahasta.

JUMALA ARMAHTAKOON MEITÄ PAHOJA KRISTITTYJÄ JA TEHKÖÖT MEISTÄ JEESUKSEN KALTAISIA!!!

KUTSUTTU VAPAUTEEN!

Meidät on kutsuttu vapauteen. Jumala antoi meille mahdollisuuden elää vapaasti ja valita hyvän ja pahan välillä. Tämä on osa Jumalan kuvana olemista. Kun lankesimme syntiin katosi meidän vapaus. Synti kahlitsi meidät ja ainoastaan Jumala voi antaa meille vapauden jälleen.

Vapaus on tärkeä arvo. On tärkeätä pystyä elämään siten miten kokee oikeaksi ja saada tehdä niitä päätöksiä, mitä haluaa tehdä.

Vapaus on tärkeä kansallisella tasolla. Meidän tulee arvostaa että eläämme vapaassa maassa, eikä olla minkään napurimaan miehittämänä. Ensi vuonna 2023 on Ruotsi ollut vapaana tasan 500 vuotta ja Suomi täyttää tänä vuonna 105 vuotta. Ukraina on ollut 31 vuotta vapaana, kun 1/12 1991 äänesti ukrainan kanssa 92,3 % itsenäisyyden puolesta. Krimin maallakin, joka on nykyään Venäjän miehityksen alainen tätä kirjoittaessa äänesti 57% itsenäisyyden puolesta.

Ukraina taistelee vapaudensa puolesta, minkä Venäjä haluaa viedä Ukrainalta pois ja orjuttaa kansan. Niin kuin Venäjä toimii Ukrainaa kohtaan pyrkii Saatana tekememään meille, eli orjuttaa meidät.

Siirytään nyt lukemaan Paavalin kirje Galatalaisille 5:1-14:

Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis luijna älkääkä antako uudestaan sitoa itsenne orjuuden ikeeseen. Minä, Paavali, sanon teille:jos ympärileikautatte itsenne, Kristuksesta ei ole teille mitään hyötyä. Vakuutan vielä jokaiselle, joka ympärileikauttaa itsensä. etttä hän on velvollinen täyttämään koko lain. Te olette joutuneet eroon Kristuksesta, te, jotka yritätte lain avulla tulla vanhurskaiksi. Te olette langenneet pois armosta. Mutta me odotamme Hengessä uskon kautta sitä vanhurskautta, jota toivomme. Kristuksessa Jeesuksessa ei hyödytä ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus. Tärkeää on rakkaudessa vaikuttava usko. Te juoksitte hyvin. Kuka teitä esti olemasta totuudelle kuuliaisia? Houkutus siihen ei ole lähtöisin hänestä, joka teitä kutsuu. Vähäinen hapate hapattaa koko taikinan. Luotan teihin Herrassa, ettette tule ajattelemaan toisin. Mutta se, joka on saanut teidät häämentymään, saa tuomionsa, olipa hän kuka tahansa. Veljet, jos minä vielä julistan ympärileikkausta, miksi minua yhä vainotaan? Silloinhan ristin pahennus olisi poistettu. Kunpa kuohisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne! Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Älkää vain antako vapauden olla yllykkeenä lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä koko laki sisältyy tähän yhteen käskyyn: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.””

VAPAUS SYNNIN ORJUUDEN IESTÄ

Jumala vapautti meidät synnin orjuuden iestä lähettämällä poikansa Jeesuksen kuolemaan meidän puolesta. Olemme todella vapaita synnin orjuudesta, mutta meidän tulee olla varuillaan ettemme orjuta itsemme uudelleen leikkimällä synnin kanssa.

Jokaisella meillä on niin sanottuja helmasyntejä, mihin me mielellään langemme. Synti on monesti niin mukavaa, siksihän me niin helposti lankeamme siihen. Monesti me kuvittelemme että syntimme ei vaikuta elämmääme tai ympröivään maailmaan, tai seurakuntaan. Siinä ollaan täysin väärässä!

Mikä on suosikkisyntisi? Minun on mässäily! Löytyykö suosikkisyntisi Gal. 5:19-21 olevassa listassa?

Lihan teot ovat ilmeisiä. Niitä ovat haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyydet, riita, kiivaus, vihat, juonittelut, eripuraisuudet, harhaopit, kateus, juomingit, mässäily, ja muut sellaiset. Sanon teille etukäteen, kuten ennenkin olen sanonut, että ne, jotka tällaista tekevät, eivät peri Jumalan valtakuntaa.”

Aika kovaa tekstiä! Alkaako jo ahdistaa? Omin voimin me emme voi pelastua, ainoastaan armosta. Itse synti ei erota meitä Kristuksen rakkaudesta, vaan meidän suhtautuminen syntiin. Hyväksytkö synnin, tai pyritkö Jeesuksen nimessä pääsemään synnistä vapauteen.

Vankilasellin ovi on auki, mutta sinun pitää itse astua ulos sieltä!

VAPAA LAIN KIROUKSESTA

Olemme vapaa lain kirouksesta. Olemme armosta pelastettuja, ei tekojen kautta. Jos yritämme teoillamme pelastua on Jeesus kuollut turhaan.

Ajatellanpas että sinulla olisi älyttömän rikas pomo, joku öljysheikki tai oligarkki. Sinulla on syntymäpäivä ja pomosi haluaa antaa sinulle syntymäpäivälahjaksi 100 miljardia euroa syntymäpäivälahjaksi. Sinä kuitenkin kieltäyty kohteliasti ja ilmoitat että sinä ajot ansaita työnteolla ne 100 miljardia euroa, jota olisit saanut ilmaiseksi. Teet työtä yötä päivää, viikonloppuisin ja lomapäivillä. Olet jouluna ja pääsiäisenä töissä, ja et me eläkkeellä, koska sun täytyy tehdä töitä. Tunnet itsesi martyyriksi koska teet paljon enemmän työtä kun kukaan muu. Sinun lähelläsi ei ole mukava olla, koska olet aina huonolla tuulella. Kuolet ennen kuin onnistut tienaamaan ne 100 miljardia euroa. Yrittäessäsi olet loukannut pomoa, joka hyvinkin tietää ettet voi tienataa elämäsi aikana, ja olet vieraantunut kaikista ihmisistä, jotka sinulle ovat tärkeitä.

Samaon pelastuksen laita. Sitä ei voi ansaita, pelastus voi saada vain armosta.

Olet vapaa! Älä jää lain kirouksen alle!

VAPAANA VOIMME OLLA TOTUUDELLE KUULIAISIA

Jumalan tuomassa vapaudessa voimme olla totuudelle kuuliaisia. Emme ole enää kiinni valheessa emmekä tarvitse enää totella sielunvihollisen ääntä. Pyhä Henki antaa meille voiman olla kuuliaisia Jeesukselle, joka on totuus.

Meidän tehtävämme on olla totuudelle kuuliaisia, vaikka kuinka se tekiisi kipeetä ja vaikka se olisi vaikka kuinka epämielyttävää meille. Me emme elää itsellemme, vaan Jeesukselle. Meidän tulee kuolla itsellemme Jumalan kunniaksi. Silloin voimme kantaa hedelmää ja voimme vapauttaa vangit.

MEIDÄT ON KUTSUTTU PALVELEMAAN

Gal. 5:13 on suosikkijakeeni Raamatussa.

Meidät on kutsuttu vapauteen. Meidät tulee pitää kinni tästä vapaudesta, eikä langeta pois armosta synnin orjuuden ikeen ja lain kirouksen alle. Elämä vapaudessa tarkoittaa elämää Jumalan armossa ja palvelemista rakkaudessa.

Vaikka me kristityt emme oikeastaan tarvitse tehdä mitään, Jumalan rakkaus vaatii meitä palvelemaan lähimmäisiä ja olemaan valona maailmassa. Me saamme kuitenkin istua sohvalla, katsoa televisiota tai tietokonetta päivät pitkät ja syödä sipsijä ja Fazerin sinistä. Kuitenkin herää tässä kysymys, Jeesus rakastaa sinua, rakastatko sinä Jeesusta? Missä se näkyy?

Meidät on kutsuttu palvelemaan. Emme palvele ansaitaaksemme pelastuksen, vaan sen takia koska Jeesus on pelastanut meidät. Kiitollisena Jeesukselle palvelemme Jumalaa palvelemalla ihmisiä.

400-luvulla elännyt kirkkoisä on kirjoittanut: ”Rakasta Jumalaa, koko sydämmestäsi, kaikesta voimastas ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Ja tee mitä haluat!”

Ottakaamme Augustiinuksen sanat totesta ja mennään maailmaan tekemään mitä halutaan Jeesuksen nimessä!

( Tämä teksti on muokattu saarnasta jonka pidin Södertäljen kansainvälisessä seurakunnassa 31/7 2022. Saarna on itsessään muokattu saarnasta minkä pidin Ison Kirjan Tekstiä selittävä saarna-kurssilla syksyllä 2001 kun kävin jatkokurssi neljää. On järkyttävää kuinka kauan aikaa siitä on!)

MITEN ALISTUA JEESUKSEN NIMESSÄ!

Muutamia kuukausia sitten lukiessani Efessolaiskirjettä törmäsin jakeeseen jonka olin varmaan lukenut satoja kertoja, koskaan pysähtymättä siiheen. Jae ei jättänyt minua rauhaan ja aloin tutkia sitä. Kyseessä on ydestä unohdetusta Raamatun jakeesta: Ef. 5:21:

”Olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa.”

Seuraavat jakeet 22-24, ovat sitäkin tunnetuimpia:

Vaimot, olkaa omalle miehellenne alamaisia niin kuin Heraalle, sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, oman ruumiinsa, seurakunnan, vapahtaja. Niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimokin miehelleen kaikessa alamaisia.”

Näistä jälkimmäisistä jakeista voisi sanoa paljonkin. Esimerkiksi on sana ”pää” mielenkiintoinen. Kreikaksi se on ”Kefale” ja se tarkoitta pään lisäksi myös lähdettä. Se viittaa luomiseen ja myös siihen seikkaan että suuren osa historiassa on mies ollut se joka on tuonnut perheelle leivän pöydään ja elättänyt vaimoaan ja lapsiaan. Se mitä ”Kefale” ei tarkoita, on että mies olisi se joka perheessä ajattelisi ja olisi se ainut jolla olisi järki päässä!

Raamatussa ei missään kehoiteta alistamaan toista ihmistä. Se mies joka alistaa vaimoaan tekee syntiä Jumalaa vataan! Alistaminen on syntiä! Raamatun ihanne on palveleva johtajuus, ei tyrannimainen johtajuus!

Unohdettu jae 21 kuulluu asiayhteyteen, kun luetaan kristillisestä avioliitosta. Ei ainoastaan vaimojen, vaan myöskin miesten tulee Paavalin mukaan alistua. Jokainen tulee olla toisilleen alamaisia Kristuksen pelossa.

MITÄ TARKOITTAA ALAMAISUUS JA ALISTUMINEN?

Se tarkoittaa nöyrää ja palvelevaa asennetta rakkaudessa. Se ei tarkoita että hyväksyy kaiken mitä toinen sanoo ja tekee. se ei myöskään tarkopita että olisi ovimattona toisille.

Jos rakastamme Jeesusta emme hyväksy vääryttä, ei edes itseämme kohtaan. Ei välttämättä vain itsemme takia vaan tuon toisen henkilön takia, että se tulisi synnintuntoon ja tekisi parannusta.

Kristuksen pelossa oleminen tarkoittaa sitä että Jumalan tahto on tärkeämpi kuin mitkään ihmisten mielipiteet. Se on itselleen kuolemista ja ristin kantamista.

Jumalan palveleminen ja Hänen tahtonsa toteutuminen tulisi olla jokaiselle Kristitylle se kaikista tärkein asia. Toisin sanoen Jumalan tahtoon alistuminen.

KENELLE TULEE OLLA ALAMAINEN?

Lue Roomalaiskirje 13:1-10. Näissä jakeissa selviää moni asia.

Jumala on meidän korkein auktoriteetti. Jumalalle ja Hänen pyhälle Sanalle meidän tulee alistua koska vain Jumalassa on meillä täysi elämä.

Jumalan ja Raamatun jälkeen tulee meidän alistua yhteiskunnan lakien ja säädösten alle, niin kauan kuin ne eivät ole ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. Tähän katekoriaan voi mahdollisesti laitta työ ja opiskelu. Vai voiko? Tätä kannattaa syvemmin miettiä… Joka tapauksessa tulee meidän noudattaa yhteiskuntamme lakeja tunnollisesti. Esimerkiksi ei tule ajaa ylinopeutta kosa se on syntiä.

Seuraavasti tulee meidän alistua perheen alle. En puhu tässä missään nimessä vain alistumista miehen tahtoon, vaan että alistutaan siihen mikä on perheen parasta, vaikka se se minulle juuri nyt ei olisi mukavin ratkaisu.

Lopuksi tulee meidän alistua seurakunnan alle. Se tarkoittaa että vaikka olisi eri mieltä vanhimmiston, hallituksen tai vaikkapa solujohtajan kanssa, nöyrtyy toimimaan heidän tahdon mukaan, niin kauan kuin se ei ole Raamatun sanoman vastaista.

Joku ehkä ihmettelee miksi seurakunta kaikista alimpana tässä listassa. Eikö se tulisi olla heti toisena Jumalan ja Hänen Sanansa jälkeen?

Jos haluamme toimia yhteiskunnassa, tulee meidän seurakuntana alistua nöyränä yhteiskunnan säädöksiin, niin kauan kuin ne eivät ole ristiriidassa Raamatun kanssa. Näin me rakennamme yhteiskuntaa ja rakennamme kontakteja ihmisiin ja yhteiskuntaan.

Teemme vallankumous ja muutamme yhteiskuntaa, mutta me teemme sen rakkaudella palvelleen.

Perhe on tärkeämpi kun seurakunta siksi koska perhe on yhteiskunnan perusta. Myös seurakunnalle ovat ehjät perheet elintärkeitä. Perhe on jokaisen kristityn tärkein työkenttä!

MEIDÄN TULEE NÖYRTYÄ!

Alistuminen vaatii nöyryyttä.

Pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Nöyrtykää siis Jumalan väkevan käden alle, että hän ajallaan korottaisi teidät.” (1 Piet. 5:5,6. Lue myös Fil. 2:3-11.)

Jeesus on meidän suuri esikuva kaikessa. Jeesus nöyrytti itsensä Isän tahdon alle ja kuoli ristillä jotta me voisimme pelastua. Kysymys ei ole meistä, vaan Jeesuksesta ja evankeliumista. Meidän tehtävämme on olla valona maailmassa, evankeliumi lähimäisillemme ja työ ja opiskelukavereille. SE on mahdottomuus jos meillä on ylpeä sydän!

Eräs suurimmista esteistä evankeliumin leviämmiselle ovat ilkeät ja ylpeät uskovat. Ilkeät kristityt ajaavat ihmisiä helvettiin ja uskovia ulos seurakunnasta omalla ylpeällä olemuksella ja tuomitsevalla asentellaan. Ne ovat lihallisia kristittyjä joilla armo on kateissa. Heidän takija monet ihmiset vihaavat kristityjä!

En puhu tässä mistään mielipiteistä, enkä todellakaan tarkoita että meidän tulisi hyväksyä mitään syntiä! Puhun siitä että liian monet kristityt ovat kovettaneet sydämensä ja tulleet niin ylpeiksi ettei Kristuksen valo enää loista heissä.

Ne eivät suostu nöyrtymään ja alistumaan Jumalan tahdon alle. Ylpeys käy lankeemuksen edellä!

On eräs liike, joka on ottanut itselleen tehtäväksi taistella Jumalan luomistyötään vastaan ja jotka korottavat ihmisen ja ihmisten himot Jumalan paikalleen. Heillä on kuusivärinen sadenkaari symbolisoiden ihmisen lukua. Prideliike uhmaa Jumalaa ja on nykyajan vastine epäjumalien seksiorgioille.

Tuomio tulee koska Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon!

MITEN ALISTUA JEESUKSEN NIMESSÄ.

Alistuminen on tahdon päätös. Päätä että haluat olla nöyrä! Polvistu Jumalan edessä ja tunnusta ylpeyden synnit, kuten muutkin synnit. Pyydä Jeesusta vaihtamaan kivisydämesi lihasydämmeksi.

Ala Palvelemaan!

Älä ota itseäsi liian tosissaan!

Ole armollinen itseäsi ja muita kohtaan!

Ole ystävä!

Nauti elämästä!

Alistuminen kuten nöyryys ovat Raamatullisia hyveitä.

Jeesus sanoi: ”Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.” (Luuk. 14:11.)

Alenna itsesi niin Jeesus korottaa sinut aikanaan! On tosi siunattua olla nöyrä!

(Muokattu saarna joka pidin Tukholman Finska Filadelfiassa sunnuntaina 17/7-2022.)

ONKO KRISTILLINEN AVIOLIITTO MAHDOLLINEN?

Olen pitkään miettinyt kristillisen avioliiton olemusta. Onko se mahdoton unelma? Minulla on ystäviä jotka ovat onnellisesti naimisissa, ja ystäviä jonka avioliitto on kariutunut. Monet parit on siltä väliltä.

Koko elämäni aikana olen yrittänyt ymmärtää ihmissuhteita ja varsinkin avioliittoa. Norsunluutornista olen seurannut monia avioliittoja ja olen lukenut joitakin hyviä kirjoja ja monia hyviä artikkeleita aiheesta, joten minulla joitakin hyviä teorioita avioliittosta. En ole kuitenkaan koskaan ollut naimisissa, enkä ole edes koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä. Siksi on tietoni ja ymmärrykseni erityisesti avioliittosta mutta yleisesti ottaen myös ihmissuhteista aika teoreettista. Yrittäkää kestää hulluuttani!

MIKÄ ON KRISTILLINEN AVIOLIITTO?

Mitä tarkoitan kun puhun kristillisestä avioliitosta? Kristillinen avioliitto on liitto miehen ja naisen välillä, jossa Jumala on tärkeänä osana liittoa. Tämä tarkoittaa että rukous, kristittyjen yhteys, Raamattu ja kristillinen moraali ja etiikka ovat enemmän ja vähemmän luonnollinen osa avioliittoa.

Kristiitty avioliitto on mahdollista onnistua vain kahden kypsän kristityn henkilön välillä. Se ei voi olla kahden samaa sukupuolta olevan välillä, eikä useiden henkilöitten tai alaikäisten välillä. Myöskään avoliitto ei voi olla kristillistä.

Vapaa seksi on sallittua kristillisessä avioliitossa. Itse asiassa ei seksi ole vaan sallittua, vaan se on myös pyhä velvollisuus! Kaksi ruumista ja sielua tulee yhdeksi yhdynässä ja sitä jota Jumala on yhdistänyt, ei ihminen saa erottaa. Seksi on pyhä! se ei ole vain ruumillista, se on myös sielullista ja jopa hengellistä. Seksi on ruumillisen rakkauden korkein muoto ja esikuva Jeesuksen ja seurakunnan välisestä yhteytestä. Seksuaalisuus on enemmän kuin seksi, se on ruumillisen yhteyden, läheisyyden ja väittämisen kaipuu. Seksi on himoa, mutta jos se on vain sitä, tulee seksistä hajoittava. Seksi ilman rakkautta on itsekkyyttä. Rakkauden kanssa on seksi rakentavaa, ja suhdetta vahvistavaa. Raamatun mukaan on kaikenlainen seksi avioliiton ulkopuolella täysin kielettyä.

Avioliitto perustuu luomisjärjestykseen. 1 Moos. 1:27 sanoo: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Ihminen on mies tai nainen, joissakin harvoissa tapauksessa mies ja nainen, mutta ei koskaan jotakin muuta kun mies ja nainen. Yksin on ihminen vajavainen, epätäydellinen, mutta avioliitossa, Jumalan ja ystävien kanssa vähän enemmän täydellinen ja täydellinen. Ihminen ei ole hyvä olla yksin. Mies ja nainen täytentää toisiaan ja yhdessä tulee Jumalan kuva heissä täydellisemmäksi.

Avioliiton tarkoitus on ruumin, sielun ja hengen yhteys. Avioliiton tarkoitus on myös perheen perustaminen ja lasten kasvattaminen, suojeleminen ja valmistaminen aikuisuuteen. Perhe on yhteiskunnan perusta, jota ilman yhteiskunta mureutuu ja lopulta tuhoutuu. Kristillinen avioliitto luo turvan ja vapauden.

Tässä siteeran pitemän pätkän Efesolaiskirjeesta missä Paavali neovoo aviliittoasioissa Efesolaisia: ”Vaeltakaa valon lapsina. Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää aikanne oikein. sillä nämä päivät ovat pahoja.Olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa. Vaimot, olkaaomalle miehellenne alamaisia niin kuin Herralle, sillä mies on perheen pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, oman ruuminsa, seurakunnan, vapahtaja. Niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehelleen kaikessa alamaisia. Miehet, rakastakaa vaimoanne, niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä altiiksi sen puolesta, että hän sen pyhittäisi, puhdistaisi sen vedellä pesten, sanan kautta, ja asettaisi eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa, ryppyä tai muuta sellaista, pyhän ja nuhteettoman. Samoin jokaisen miehen tulee rakastaa omaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan ole koskaan vihanut omaa lihansa, vaan hän ravitsee ja ja vaalii sitä niin kuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruuminsa jäseniä. Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Jokainen teistä rakastakoon vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.” (Ef. 5:8b, 15-17, 21-31, 33.)

Siterasin pitemän pätkän Efesolaiskirjeen viidennettä lukua, mitä on yleensä tapana. Syynä on että kaikki tämä kuulluu yhteen, ja myös nekin kohdat mitä leikkasin pois tästä tekstistä. Haluan myös mainita mutama seikka, mitä uskon että on tärkeätä kun pohdimme kristillisen aviliiton olemusta.

Ensinnäkin tulee avioliiton olla valon kestävä, siis ei mitään näyttelemistä. Ollaan aidosti sitä mitä olaan kaikkine virheineen ja vajavuksineen. Ette ole täydellisiä ja teidän aviliitonne ei ole täydellinen, joten älkää teskennelkö että se on sitä! Valehteleminen on syntiä! Toiseksi tarvitaan avioliitossa mahdonton määrä yliluonnollista viisautta siihen miten elää toisen ihmisen kanssa ja miten kasvattaa lapsia. Raamatussa alistuminen on hyve. Ei ainoastaan vaimon, vaan myös miehen pitää oppia alistumaan.

Raamattu kehottaa vaimon olemaan miehelleen alamainen koska mies on perheen pää. Tämä jae on erittäin ongelmallinen kenelle tahansa nykyajan länsimaalaisen ajattelutavan omaavalle ihmiselle. Miten tulee tämän ymmärtää. ”Pää” on, niin kuin monet teistä ihan varmasti tiedätte, kreikaksi Kefale, mikä tarkoittaa pään lisäksi lähdettä. Tästä sanasta on kirjoitettu ja väitelty vuosisatoja, ja siitä on hyllykilometreja kirjoitettu, joten minun on mahdotonta muutamilla rivillä selittää tätä sanaa tyhjentävästi. Kerron tässä mitä ajattelen Kefalen tässä asiayhteydessä. Ajattelen että mies on perheen ”ulkoministeri” ja ”tiedottaja”. Miehellä on vastuu että tulee leipä pöytään, ja että perhe voi hyvin. Mies on vaimon turva ja puolustaja.

Tässä haluan selvästi sanoa että vaikka alistuminen on Raamatullinen hyve on alistaminen syntiä! Se joka alistaa, ei rakasta ja se joka ei avioliitossa ei rakasta, on tehnyt aviorikoksen rikkomalla lupauksen rakastaa! Silloin kannattaa lähteä Jeesuksen nimessä!

Miehen tulee siis rakastaa vaimoaan niin kuin Jeesus rakasti seurakuntaa. Miehen tulee olla valmiina kuolemaan vaimonsa ja lastensa edestä. Perheen hyvinvointi on miehen tärkein tehtävä. Jos vain suinkin mahdollista tulee miehen olla läsnä. Isästä pojat saa mallia ja tytöt itsekunnioitusta. Vaimon tulee kunnioittaa miestään, mutta mies tulee olla sellainen että sitä voi kunnioittaa. Mies tarvitsee kunnioitusta ja vaimo rakkautta, kummankin osapuolen tulee kunnioittaa toinen toisiaan. On myös tärkeätä että että mies on itsenäistynyt omista vanhemmistaan, muuten hänestä tulee huono aviomies.

ONKO KRISTILLINEN AVIOLIITTO MAHDOLLINEN?

Ei ole! Kristillinen avioliitto on tosi hieno ihanne, mutta tätä ihannetta on mahdotonta saavuttaa! On turha edes kuvitella sitä! Se ei vaan onnistu!

Miksi ei???

Koska ihminen, jopa kristitty ihminen, on liian heikko ja itsekeskeinen. Siellä missä on ihmisiä, siellä on itkua ja hammasten kiristystä. Avioliitossa kaksi erillaista kultuuria törmäävät, kuten planetat, toisiinsa. Ihminen ei voi koskaan täysin ymmärtää toista ihmistä. Yhdessäolo tuottaa kipua.

Aviolitto on myös toivottoman vanhanaikainen instituuttio, joka ei miteenkään sovi nykyaian yhteiskunnan henkeen. Oma minämme, egomme on nostettyu epäjumalaksi, ja individualismi, mikä sinänsä on hyvä asia, on vedetty äärimmilleen. Tunteet ovat syrjättänet järjen. Tunteet on kaiken mitta ja jokainen on oman onnensa seppä. Kaikki miettivät mistä saisi sen täydellisen puolison, mutta ei kukaan mieti miten olla täydellinen puoliso. Etsitään onnea, muitten ihmisten kustannuksella.

Avioliittoinstituutio on kovaa vauhtia murentumassa länsimaissa, myös kristillisissä piireissä. Tämä johtaa moniin isättömiin ja turvattomiin lapsiin, joiden moraalikompassi, seksuaallisuus ja sukupuoliidentiteetti on rikki. Vankilat ja mielisairaalat ovat täynnä isättömiä ihmisiä. Rikkoutuneet avioliitot synnyttävät rikkinäisiä ihmisiä ja rikkinäiset ihmiset muodostavat rikkinäisen yhteiskunnan. Länsimaailma on tuhotumassa meidän silmiemme edessä.

Kristillinen avioliitto vaatii itselleen kuolemista. Se vaati jonkun toisen tarpeitten pitämistä tärkeämpänä kun oman. Se vaatii yliluonnollista armoa ja epäitsekästä rakkautta. Se vaatii myös kuuntelemista, välittämistä, armottoman määrän työtä.

Minulla on monia hyviä ystäviä jotka ovat eronneet, ja on jopa perheessäni sattunut avioero. Tiedän että avioero on erittäin paha asia, joka tuottaa tuskaa, itkua ja toivottomuutta. Varsinkin jätetyn osa on paha, kun on kokenut hylkäämisen. Tutkimusten mukaan tuottaa avioero samankaltaista stressiä kun läheisen kuolema.

Jokainen avioero on erillainen, ja olen kerran jopa kehoittanut eroamaan. On monia syitä avioeroon, ja jotkut niistä on jopa hyviä syitä. Jos henkistä tai fyysistä väkivaltaa esintyy kannattaa heti lähteä. On myös sallittua lähteä jos toinen osapuoli on ollut uskoton, on tehnyt aviorikoksen. Ymmärrän avioeron, ihmettelen kun ei niitä ole paljon enemmän, kun ihmiset ovat niin hankalia.

Itse jos olisin ollut naimisissa en olisi miettinyt avioeroa, vaimo olisi murhannut minut ennen kuin sellainen asia olisi tullut mieleen!

Avioero, muuten kuin uskottomuuden tai väkivaaln takia, on syntiä Jumalaa vastaan. Se on moraaliton teko, joka osoittaa että ei ole ollut katseet kiinnitettynä Jeesukseen, eikä Jumalan tahtoon, vaan on antanut maailman saastaiset arvot sokaista itseään. Ymmärrän että avioliitto tarvitsee kahden erillaisen ihmisen kovaa yhteistyötä, ja jos toinen osapuoli ei ole valmis taistelemaan avioliittonsa puolesta, voi olla vaikeaa pelastaa avioliiton. Silti kannattaa taistella avioliiton puolesta!

JOHTOPÄÄTÖS

Kristillinen avioliitto on mahdoton ideaali, mutta Jumalalle ei ole mitään mahdotonta! Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, ja kaipaus toisen ihmisen läheisyyteen voi olla erittäin suuri. Ihmisenikävä ei voi kun toinen ihminen täyttää, kuten Jumalaikävän voi vain Jumala täyttää.

Me olemme heikkoja ja rikkinäisiä ja helosti me haavoitamme toisamme. Synti on turmellut meidän ajatuksemme ja tunteemme. Usein sekoitetaan himon rakkauteen. En tuomitse epäonnistuneita, mutta ihmettelen niitä kristityiksi itsensä kutsuvia, jotka eivät edes yritä elää Jumalan tahdomukaista pyhää elämää.

Olen ollut koko elämän sinkku, joten mulla on suuret sympatiat yksinäisiä kohtaan jotka lankeavat esiaviolliseen seksiin. Jumalan armoa on varjellut minua tähän mennessä. Pyhä elämä sinkkuna tai avioliitossa on mahdotonta ilman Pyhän Hengen yliluonnollista voimaa. Oma yritys tekee meistä lakihenkisia fariseuksia. Armosta olemme pelastuneita!

Näitä avioliiton mysteerejä olen nyt miettinyt näin turvallisesti yksinäisyydessä täällä norsunluutornissa. Ihminen on outo ihmeellinen olento joka ei osaa olla yksin eikä toisten kanssa!

On niin mukava kun on syntymäpäivä!

Täytän perjantaina 48 vuotta. Se on ihan hyvä ikä. En ole enää nuori, muuta kun seurakuntakontekstissa, mutta en ole oikeastaan vanhakaan, muuta kun lasten silmissä. Olen iloinen että en ole enää nuori. Se oli ikä jolloin sekä olin täynnä epävarmuutta ja myös täynnä itsevarmuutta jotenkin sekavassa yhdistelmässä. Se tarkoittaa että välillä en uskaltanut tehdä sitä mitä olisi pitänyt, mutta samalla löin itsevarmana päätäni seinään. Vuodet ovat kulunneet ja ehkä on vähän viisautta tullut paksun pään sisälle. Joistakin asioista olen varmempi kun koskaan elämäni aika, mutta paradoxaalisesti olen toisista asioista epävarmempi. Olen yhä täysin varma että Jeesus nousi kuolleista, mutta en ole enää niin varma kuin olin nuorena että loogisesti argumentoiminen saa ihmiset ymmärtämään kuinka oikeassa olen.

On ihanaa täyttää vuotta! Ainakin on se parempi, kun se toinen vaihtoehto, se ettei täytä vuotta. Vanhemmiksi tultuaan haluavat monet ihmiset salata ikäänsä. Voin ymmärtää sitä, jos se vaikeuttaa saaman töitä, mehän elämme yhteiskunnassa mikä jumaloi nuoruutta ja väheksyy vanhuutta. Mielestäni tulee kuitenkin olla ylpeä siitä että on tullut niin vanhaksi kun on! Vaikka minkä ikäinen olet, on monia ihmisiä jotka eivät ole saavuttanut sinun ikääsi. Jotkut ihmiset kuolevat äidin kohdussa, ennen kuin on ehtinyt syntyä, toiset kuolevat 122 vuotiaana.

On Jumalan armoa täyttää vuotta, jota tulisi juhlia. Syntymäpäiväjuhlat ovat periaateessa tosi armolisia; juhlitaan että ollaan olemassa! Ei oikeastaan juhlita saavutuksia, kauneutta, viisautta tai hyvyyttä, vaikka juhlioita onkin tietenkin enemmin kun on mukava ihminen. Pahaa ihmistä ei monet juhli, monet ajattelevat että esimerkiksi Venäjän diktaattorilla on ollut liikaa syntymäpäiviä. Kuitenkin, jos syntymäpäiväjuhlia järjestetään, on se siitä ilosta että syntymäpäiväsankari elää ja on siunannut meitä läsnäolollaan.

Itse olen liian laiska järjestämään mitään suurempaa syntymäpäiväjuhlaa itselleni. Juhlin yleensä juhlin perhen kesken, joskus yksinäni syömällä daimjäätelöä. Pidin itselleni suuret juhlat, kun valmistuin teologian maisteriksi syntymäpäivänäni 2009 juuri syömällä Daimjäätelöä ja juomalla Pepsiä ylhäisessä yksinäisyydessä. Taisin myös katsoa televisiota silloin ja oli ihana rukooushetkikin. En kirjoita tätä yrittäen kerätä säälipisteitä, vaan haluan kertoa että yksinkin voi pitää itselleen mukavat juhlat. Kristittynä sitä kun ei ole koskaan yksin, aina on Jeesus kanssa. En ole juhlaihminen, paremminkin syrjäänvetäytyvä introvertti, joka toki myös rakastaa olla kaiken keskipisteenä!

Kuitenkin olen ymmärtänyt että juhlia on elintärkeätä pitää joskus, että jaksais elää arjessa. Nyt jo on jotkut kyselleet minulta tulenko juhlimaan mun 50 vuotispäiviä kahden vuoden päästä!?! Miksi ihmeessä pitäisi järjestää itselleen juhlia? Eikö se ole mahottoman itsekeskeistä? Enhän minä nöyränä miehenä voi järjestää juhlat itseni kunniaksi? Mainehan tässä menee ja sitä paitsi olen patalaiska, enkä mä jaksa mitään juhlia järjestää! Antakaa vaan mulle Fazerin sinistä ja Smurffilimsaa niin olen tyytyväinen! No, joku kirja saa mielellään ostaa minulle.

Minulle on väitetty ettei ole ollenkaan itsekeskeistä järjestää itselleen synttärijuhlia! Se voi olla tapa kiittää ihmisiä, perhettä, sukulaisia, työkavereita ja ystäviä mukanaolemisesta. Syntymäpäiväjuhlat voivat olla kiitosjuhlat. Tykkään ajatuksesta. Se voisi olla hyvä tykosyy järjestää juhlat. Totesin aikasemmin että tarvitaan juhlia elämässä. Olen vaan liian laiska järjestämään niitä.

Jos en olisi liian laiska järjestämään juhlia, haluaisin järjestää niitä ”maan hiljaisille”, joita ei huomioita, eikä juhlita, eikä kukaan tiedä heidän syntymäpäiviä. On kiva yllättää ihmisiä, jotka ajattelevat itsestään etteivät ole juhlan arvoisia. En ole oikeastaan lainkaan kiinnostunut järjestämään juhlia extroverttityypeille joita juhlitaan kuitenkin. Toivoisinkin että jokaisessa työpaikassa ja jokaisessa seurakunassa olisi juhlakommitea, jotka suunnittelesivat juhlia ”maan hiljaisille” kertoen heille kuinka tärkeitä he ovat. Näin vois yrittää tehdä elämästä yhtä juhlaa.

On aika menna kauppaan ostamaan Daimjätelöä, Fazerin sinistä ja jotain juomaa syntymäpäivääni varten. Mitähän ostaisin itselleni syntymäpäivälahjaksi?

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ ITSELLENI JA KAIKILLE MUILLE JOTKA SATTUVAT TÄYTTÄÄ VUOTTA SINÄ PÄIVÄNÄ KUN LUKEVAT TÄMÄN TEKSTIN!

MIKSI NATO?!?

Naton lippu

Eläämme todella ihmeellisiä aikoja! Vuosi 2022 tulee jäämään historiaan vallankumouksellisena vuotena, jolloin moni asia maailmassa. Viittaan tässä ennen kaikkea Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan ja siiheen että Suomi ja Ruotsi yllättäen liittyy NATOon monien vuosikymmenien puoluettomuuden jälkeen. En oikeastaan ole koskaan uskonut että Suomi ja Ruotsi liittyisi tähän puolustusliittoon, vaikka kummatkin maat ovat olleet puoliksi Natossa mukana 1990-luvulta saakka. Oikeastaan Natoon liittyminen on luonnollinen askel jota olisi pitänyt ottaa vuosikymmeniä sitten.

Olen siis Natoon liittymisen puolella. Olen ollut sitä kauan. Kuinka kauan, en osaa sanoa. Minun Nato-myönteinen ajattelu on kehittynyt vuosikymmenien ajan. Eränä alkulaukaisuna voi pitää minun kommunistisen yhteiskuntatieteen opettajan sanat lukioaikanani 1990-luvun alussa. Tämä ateistinen ja äärikommunistinen opettaja Rune Nilsson, joka väitti että hänen vasemmalla puolella on vaan terroristeja, sanoi että Ruotsin tulisi liittyä Natoon! Sen lisäksi Rune väitti että Neuvostoliitto on kapitelistien paratiisi ja että on viisainat olla Yhdysvaltojen kun Neuvostoliiton puolella! Mun yhteiskuntatieteen opettaja oli erittäin mielenkiintoinen henkilö, kommunisti joka rakasti Amerikkaa ja halusi Ruotsin liittymään Natoon! Meillä oli tentti Neuvostoliiton yhteiskunnasta vuoden 1992 alussa, kun Neuvostoliitto oli jo hajonut. Olen siis tenttinyt maasta joka ei ole olemassa!

Myöhemmin olen huomannut että monet asiat mitä opettajani sanoi piti paikkaansa, esimerkiksi se että Neuvostoliitto on kapitalistien paratiisi. Siitä ei sen enempää tässä artikkelissa. Monet asiat ovat vuosien mittaan tehnyt minusta myönteiseksi Natoa kohtaan, ja niistä tulen kertomaan tässä artikkelissa. Tarkoitukseni tällä artikkelina on valaista sitä mikä NATO on ja miksi se on hyvä asia kun Ruotsi ja Suomi nyt vihdoinkin liittyvät Natoon! Ensin tule katse Naton organisatioon ja historiaan. Tässä tarkastellaan syy Naton olemassaololle: Neuvostoliitto/Venäjä. Käydään myös lyhykkäisesti läpi syitä Ruotsin ja Suomen puoluettomuuteen historiallisesti ja miksi liittyminen Natoon on luonnollinen askel näitten maitten kehityksessä. Tulen myös ottamaan kantaa vastaväitteisiin ja hengellisiin näkökulmiin.

PUOLUSTUSLIITTO NATON ORGANISAATIO JA TAUSTA

NATO on lyhenne sanoista North Atlantic Treaty Organisation, tästä lähtien Nato. Nato on jäsenvaltioiten hallitusten välinen yhteistyä missä on sekä militääri sekä siviili puoli. Naton päämaja sijaitsee Belgian pääkaupungissa Brysselissä. Naton päämajan henkilökunta on ainoa, joka on suoraan Naton palkaamaa. Kaikki muu henkilökunta mitä organisaatio käyttää, kuten esimerkiksi sotilaat, ovat jäsenmaitten palkalistoilla. Jäsenmailla on pysyvästi Brusselissä sekä siviili että militääriedustus. Kaikki päätökset tehdään yksimielisesti, elikkä kaikki 30, kohta 32 jäsenmaata, täytyy hyväksyä jokaisen päätöksen mitä Natossa tehdään. Tämä pätee myös myös kuuluiseen artiklaan 5, jonka mukaan hyökkäys yhteen jäsenmaahaan on hyökkäys jokaiseen jäsenmaahan, ja jokainen jäsenmaa on velvollinen tulla hyökätyn jäsenmaan apuun. Tämä artikla tulee voimaan vaan jos kaikki jäsenmaat hyväksyvät väitteen hyökkäyksestä. Artikla 5 on ainoastaan kerran käytetty, vuonna 2001, kun Yhdysvaltoihiin tehtiin järkyttävä terrori-isku New Yorkiin ja Washingtoniin 11 päivä syyskuuta.

Nato mieltää itsensä puolustusliitoksi, jonka tehtävänä on puolustaa ja suojata ihmisiä, rakentaa kumpanuuksia ja rakentaa rauhaa ja stabilitettia. Nato taistelee terrorismia ja muita uhkia vastaan, jotka yhä enemmän tulee digitaalisessa muodossa. Nato voi myös lähettää rauhanturvajoukkoja ja auttaa luononkatastroofeissa. Naton ylin johto on aina eurooppalainen ja ylin sotilasjohto aina amerikkalainen

Se mitä monia mietityttää on se että Natolla on käytössä ydinaseita. Kolmella Naton jäsenvaltioista on omia ydinaseita: USA, Iso Britannia ja Ranska. Naton Ydinaseita on edellisten maitten lisäksi sijoitettu seuraavin maihin: Saksa, Hollanti, Belgia, Italia ja Turkki. Kyseessä on tavallisesti amerikkalaisista ydinaseista. Jokainen jäsenvaltio päättää itse, minkänlaisia aseita he hyväksyvät aluellaan. Tämä tarkoittaa että minkään maa ei tarvitse hyväksyä ydinaseita eikä Natotukikohtaa oman maan rajojen sisällä. Pohjola tulee todennäköisesti olemaan myös tulevaisuudessa ydinasevapaa alue.

Tässä kaikki Naton artiklat englanninkielellä: http://web.archive.org/web/19980130060520/www.nato.int/docu/basictxt/treaty.htm

Nato perustettiin 4 huhtikuuta 1949. Syynä oli Kylmä sota Neuvostoliiton ja länsimaailman välillä. Pelättiin Neuvostoliittoa ja kommunismin uhkaa. Yhdysvallat, Kanada, Iso Britannia, Ranska, Italia, Portugal, Islanti, Norja, Tanska, Luxemburg, Belgia ja Hollanti olivat alusta asti mukana. Aluksi ei Natolla ollut pysyvää organisaatiota, eikä päämajaa. Vuonna 1951 sai Nato kiinteän organisaation ja säännöt, jotka vieläkin ovat suurin piirtein samat. Alaorganisaatioita on toki tullut lisää, ja tehtävänkuvat ovat laajentuneet. Nykyisin painotetaan Natossa demokratisia arvoja. Itse asiassa täytyy maa joka hakeutuu Natoon olla liberaali demokratia, elikkä pitää olla kaikki oikeudet ja vapaudet sen maan kansalaisilla, joka hakeutuu tähän puolustusliittoon. Naton nykyisillä kriteereillä Turkki tuskimpa hyväksyttäisiin Natoon.

Kreikka ja Turkki liittyivät 1952, Länsisaksa 1955 ja Espania 1982. Ranska jätti Naton militäärisen puolen 1966, mutta jäi siviilipuolen jäseneksi. Ranska palasi täysmääräiseksi jäsneneksi vuonna 2009.Turkin miehitettyään pohjoisen Kyproksen 1974, jätti Kreikka protestina Naton, mutta palasi siihen vuonna 1980.

Neuvostoliitto perusti 14 toukokuuta 1955 vastauksena Naton olemassaololle Varsovan liitto. Siihen kuuluivat Bulgaria, Itäsaksa, Puola, Romania, Unkari, Tsekkoslovakia ja vuoteen 1968 asti Albania. Albania erosi Varsovan liitosta protestina Neuvostoliiton hyökkäykseen Tsekkoslovakiaan. Varsovan liiton päämaja oli Moskovassa, ja se oli eräs tärkeimpiä Neuvostoliiton työkaluista kontrolloita Euoroopan kommunistivaltioita. Varsovan liitto lakkautettiin 1 huhtikuuta 1991, mutta sen olemassaolon aikana pidettiin sitä Naton päävastustajana.

Vuonna 1990 yhdistyi Saksa ja Itäsaksa tuli osaksi Natoa. Usein kuulluu väitettävän että Nato lupasi olla ottamatta uusia jäsenmaita tässä vaiheessa. Se ei pidä paikkaansa. Neuvostoliiton silloinen presidentti Michail Gorbatshov kieltää että sellaisista asioista oltaisiin missään vaiheessa keskusteltu. En näe mitään syytä epäillä häntä, kun en todisteita tällaisesta lupauksesta ole koskaan nähnyt. Itse asiassa ei Natolla ollut mitään suunnitelmia laajentua 1990-luvun alussa. Naton olemassaolon tarkoitus oli hukassa kun Kylmä sota oli voitettu ja Neuvostoliitto oli hajonut. Kuwaitin ja Jugoslavian sodat saivat entisen varsovan liiton maat haluavan liittyä Natoon. Tämä pyrkimys ärsytti Venäjää joten Nato keksi kompromissin. Perustettiin Rauhankumpanuusohjelma mihinkä liittyi lähes kaikki Euroopan ja entisen Neuvostoliiton valtiot. Yhteistyö Naton ja muiden Euroopan valtioiden välillä syveni, mutta monien itäeuroopan valtioiden halu liittyä Natoon ei sen myötä vähentynyt. 1990-luvulla keskusteltiin jopa että Venäjä voisi joskus tulevaisuudessa liittyä Natoon! Uskomatonta mutta totta! Venäjää ei yleisesti silloin koettu uhkana, olihan heillä mukava presidentti Boris Jeltsin! Venäjän ja lännen lämpimät suhteet alkoivat vähitellen kylmetä Vlad Putinin aikana saavuttaen täydellisen nollapisteen Ukrainan sodan alettua 2022.

1990-luku oli yhteistyön aikaa. Nato alkoi toimia rauhanturvaorganisaationa. Ensimmäistä kertaa tuli Natossa aktiivinen organisaatio vuonna 1994 Bosnia-Herzegovinan sisällisodassa, kun Nato perusti ja ylläpiti lentokieltoalueen Bosnian yli. Nato oli mukana pakottamassa Bosnian rauhaan vuonna 1995, jolloin he lopettivat toiminnansa siellä. 1999 teki Nato vahvasti kritisoidun yksitoista viikkoa kestäneen hyökkäykseen Jugoslaviaan. Taustalla oli Jugoslavian presidentin sotatoimia kosovoalbaneja vastaan, jossa kuoli monia kosovolaisia. Nato pommitti useita kohteita nykyisen Serbian ja Kosovon alueella. Vahingossa ne pommitti Kiinan suurlähetystön, mikä ymmärrettävästi viilensi välejä Kiinan ja lännen välillä. Jugoslavia alistettiin aselepoon. Jugoslavia hajosi myöhemmin kolmeksi valtioksi, Serbia, Kosovo, ja Montenegro. Montenegro on nykyään kumma kyllä natomaa!

Vuoden 2001 terrori-iskut Yhdysvaltoihin aktivoi ensimmäistä kertaa Naton artikla 5. Koska hyökkäyksen takana oli al-Qaida, jotka piileskeli Afganistanissa taliban-hallinon suojelemana hyökkäsi 49 maan liittoutuma Yhdysvaltain johdolla Afghanistaniin 7 lokakuuta 2001. Tämä ei ollut ainoastaan Nato-operaatio, esimerkiksi Suomi ja Ruotsi olivat tässä mukana, tosin ei ihan alkuvaiheessa. Tästä tuli kaikista pisin operaatio missä Nato oli mukana. Se loppui vasta 31 elokuuta 2021 kaosmaisesti. Ihmiset tulevat vuosikymmeniä väittelemän siitä oliko tämä operaatio täysin fiasko. tai oliko siitä mitään hyötyä.

Vuonna 2011 alkoi Libyassa sisällissota, jossa YK tuki kapinallisia. Libyan ylle julistettiin lentokieltoalue jota Naton joukot kumppaneineen olivat ylläpitäämässä. Tässäkin olivat Ruotsi ja Suomi pieneltä osiin mukana. Nato teki välillä ilmiskuja. Sisällisota kesti 11 helmikuusta 23 lokakuuta 2011. Naton osuuden onnistunesuudesta kiistellään. Monet ajattelevat että YK ja Nato pahensivat Libyan sotaa.

Kohta vanhentunut kartta Euroopan Natomaista.

Natoon liittyivät vuonna 1999 Puola Tsekki ja Unkari, vuonna 2004 Viro, Liettua, Latvia Bulgaria, Romania, Slovakia ja Slovenia. Vuonna 2009 liittyivät Albania ja Kroatia, 2017 Montenegro ja vuonna 2020 Makedonia. Miksi halusi itäeuroopan maat liittya Natoon? Vastaus on yksinkertaisesti Venäjä. Euroopan maat eivät luota Venäjään, eikä sen hyvin aikeisiin. Historian aikana on Venäjä hyökännyt monta kertaa eri itsenäisiin maihin ja varastanut maata itselleen. Venäjä on nationalistinen ja imperialistinen valtio. Tämä ajaa Euroopan maat, nyt viimeksi Ruotsi ja Suomi, Naton turvaan.

Naton maat ovat, ehkä Turkkia lukunottamatta, vapaita demokraattisia maita, jossa saa sanoa oman mielipiteensä ja uskoa mitä haluaa. Nato ei uhkaa ketään, ei edes Venäjää! Sen tarkoitus on puolustaa, eikä vallata mitään maata. Naton operatioita voi ihan oikeutetusti kritisoida, mutta niillä on ollut hyväät aikeet. Nato edustaa vapaata länttä hyvässä ja pahassa.

SUOMEN JA RUOTSIN ENTISEN PUOLUETTOMUUDEN SYY

Tämä kartta pitää todennäköisesti syksyllä paikkaansa.

Ruotsi on ollut sitoutumaton eri sotilallisiin allianseihin vuodesta 1814. Ruotsin neutraliteetti oli osa syynä siihen että Ruotsi on selviytynyt sotien ulkopuolella kaksisataakahdeksan vuotta. Toiset syyt ovat tuuri ja alistuminen suurvaltoihin tahtoon. Toisen maailmansodan aikana ei Nazisaksa tarvinnut valloittaa Ruotsia, koska Ruotsi antoi Saksalle kaikki mitä he halusivat, esimerkiksi rautamalmia tai sotakuljetuksia Ruotsin läpi. Ruotsin onni on pitänyt, maan sotien ulkopuolella. Toisen maailmansodan alussa julistautui Norja, Tanska Hollanti, Belgia ja Suomi ja muutama muu maa neutraaleiksi. Se ei auttanut heitä ollenkaan. Tällä vuosisadalla on neutraalit Georgia ja Ukraina tullut sotilalliseen hyökkäyksien kohteeksi. Sitoutumattomuus harvoin tuo turvaa valtiolle.

Toisen maailmansodan jälkeen päätti Ruotsi pysyä sotilasliittojen ulkopuolella. Suurena syynä oli että Suomi oli pakko pysyä neutraalina ja Ruotsi halusi pysyä Suomen rinnalla olemalla neutraalina Kylmän Sodan aikana. Toinen syy oli ajatus että on hyvä tasapainottaa Naton ja Neuvostoliiton/Vasovan liiton välillä. Ruotsin johtava puolue Sociaalidemokratit olivat vahvasti liittoutumattomuuden puolella vuoteen 2022 asti, mikä teki liittyminen Natoon mahdottomaksi.

Toisen maailmansodan jälkeen myötäili Ruotsi aika pitkälle Neuvostoliiton tahtoa, mutta 1950-luvulla lähenteli Ruotsi yhä enemmän Yhdysvaltoja ja alkoi salaisen yhteistyön Naton kanssa. Kylmän sodan aikana teki siis Ruotsi salaista yhteistyötä Naton kanssa, samalla kun Ruotsi julkisesti usein kritisoi länttä, esimerkisi Yhdysvaltain osuutta Vietnamsodassa. Tämä järjestely sopi Natolle hyvin, koska nähtiin että on parempi Euroopan vakauden takia tehdä salaa yhteistyötä Ruotsin ja Suomen kanssa, kun että Ruotsi liittyisi Natoon ja Suomi tulisi Neuvostoliiton miehittämäksi.

Suomella ei ollut mahdollisuutta liittyä Natoon Kylmän sodan aikana. Pariisissa allekirjoitettiin 10/2 1947 rauhansopimus missä Suomi luovutti osan alueista Neuvostoliitolle. Rauhansopimuksessa määriteltiin kuinka suuri asevoima Suomella saa olla, ettei Sumi saa hankkia ydinaseita ja muita asioita. Suomi oli pakotettu allekirjoittaman sopimuksen, koska Suomi ei ollut tosi asiassa vapaa maa ja Suomi nähtiin myös lännessä aluksi Neuvostoliiton piirin kuuluvaksi. Alkoi suomettumisen aika, elikkä Suomen piti myötäillä Neuvostoliiton tahtoa ulkopoliittisesti ja sisäpoliittisesti, eikä saatu olla liian kriittisiä Neuvostoliittoa vastaan. Suomi täytyi painotella idän ja lännen välillä koko kylmän sodan aikan. Suomi kuitenkin halusi kuulla länteen ja oli länsimainen liberaali demokratia koko ajan. Neuvostoliiton ote Suomeen löystyi ajan mittaan ja vuonna 1990 irtisanoi Suomi Pariisin rauhansopimuksen. Neuvostoliiton hajottua kirjoitti Suomi uuden kauppasopimuksen Venäjän kanssa, mutta siinä ei enää ollut mitään rajoitusta Suomen armeejan koosta, tai siitä mihinkä liitton Suomi voisi halutessaan liittyä.

Neuvostoliiton hajottua 1991 ei Natolla tuntenut olevan enää mitään tarvetta, vaikka Suomi ja Ruotsi olisi olleet vapaita liittymään tähän puolustusliittoon. Venäjä ei enää tuntunut olevaan mikään uhka, sitähän johti hauska alkoholisoitunut presidentti Boris Jeltsin. Venäjä oli demokratia. Tosin korruptoitunut köyhä demokratia, mutta silti. Suomi ja Ruotsi liittyi Naton rauhankumppanusohjelmaan yhdessä melkein jokaisen muun Euroopan valtion kanssa kuten Venäjä. Tähän aikaa alettiin sekä Suomessa että Ruotsi keskustella Natoon liittymisestä. Liittymisen puolesta oli tähän aikaa aika harva, kun ei tuntunut olevan mitään uhkaa idässä.

Yhteistyö Naton kanssa syveni ja käytännössä, vaikka ei paperilla Ruotsi ja Suomi oli Natossa mukana, mutta ilman päätösvaltaa ja turvatakuita. Venäjä sai presidenttin Vladimir Putin. Ensimmäisinä vuosina, varsinkin ensimmäisenä presidenttikautena 2000-2004, teki Putin paljon hyvää, Venäjän talous vahvistui ja Putin vaikutti palauttavan Venäjän kunnian. Uskottiin että Putin olisi demokratian uskova hyvä mies. Vähitellen, hitaasti mutta varmasti, muutti Putin Venäjän heikon demokratian diktatuuriksi. 24 helmikuuta 2022 tuli Venäjästä täysmittainen diktatuurin hyökkäämällä Ukrainaan ja kieltämällä sananvapauden.

Varoitusmerkkejä oli monia, esimerkiksi sota Georgian 2008, hyökkäys Krimiin ja itäukrainaan 2014. Yhä useampi ihminen heräsi ymmärtämään että Venäjä ei olekkaan ystävällinen naapurimaa, vaan todellinen uhka maailmalle. 24 helmikuuta 2022 tuli kaikille karmea heräminen, joka johti siihen että sekä Suomi että Ruotsi anoi jäsenyyttä Natoon.

MIKSI ON HYVÄ LIITTYÄ NATOON?

Venäjä! Venäjä on imperialistinen brutaali diktatuuri johon ei kerta kaikkia voi luottaa! Ne rikkoo sopimuksia eikä välitä rajoista. Venäjä haluaa alistaa valtaansa kaikki entiset Neuvostotasavallat ja Suomen, Gotlannin ja Puolan. Venäjä ei ole oikeusvaltio, eikä siellä ole sananvaputta. Venäjä on tulossa Pohjoiskoreaksi, ja unelmoi Neuvostoliitosta ja 1800-luvusta.

Nato edustaa länsimaisia demokratisia arvoja ja vapautta. Nato luo turvan, eikä Venäjä ole koskaan uskaltanut hyökätä mihinkään Natomaahan. Pidän tässä vaiheessa neutraliteettia pahana asiana. Miten voi olla puolueton vapaan demokratisen lännen ja brutalin diktatuurin Venäjän välillä? Kun on kyse hyvästä ja pahasta, on moralitonta olla puolueton niiden välillä. En tässä missään nimessään väitä että Nato ja länsi olisi täydellisiä. Ei missään nimessä! Lännessä on paljon pahuutta ja ongelmia, mutta ne kalpanevat Neuvost… sori, Venäjän pahuuden edessä!

Tässä en puhu tavallisista venäläisistä. Ne voi olla hyviä tai pahoja. Tunnen muutaman mukavan venäläisen. Puhun Venäjän hallituksesta ja valtioista, ja Venäjän demonisesta diktatoorista Vladimir Putinista, joka yrittäen luoda Venäjälle kunniaa on tuhoamassa oman valtionsa.

Olen kuullut joiltakin kristityiltä hengellisiä syitä olla liittymättä Natoon. On esitetty että Natoon liittyminen olisi epäluottamuslause Jumalaa vastaan. Ymmärrän argumentin, mutta en hyväksy sitä. Onko päänsärkylääkkeen ottaminen epäluottamus Jumalaa kohtaan? Tai rokkotteen ottaminen? Tai vakuutuksen ottaminen? Turvavyön pitääminen autossa? Natoon liittyminen ei ole epäluottamuslause Jumalaa vastaan! Se on Jumalan luoman järjen käyttöä.

Naton liittymisen maksu mietityttää monia. Se on ymmärtääkseni noin 60 miljoonaa Euroa/ 600 miljoonaa kruunua vuodessa. Maksu sisältää muutaman sadan eritasoisen henkilökunnan pitääminen Naton päämajassa Brysselissä. 2% vuotuisesta valtion budjetista on hyvä käyttää puolustukseen.

Monia pelottaa aika Ruotsin ja Suomen jäsenhakemuksen ja liittymisen välillä. Naton artikla 5 ei vielä päde, joten Venäjä voi hyökätä aiheuttamatta kolmatta maailmansotaa. Tämä pelko on aiheellinen. Nyt on hyvä aika Venäjän hyökätä pohjolaan. Todennäköisyys Venäjän hyökkäykseen on kuitenkin aika pieni, koska Venäjän armeeja on ylösotettu Ukrainassa. Sitä paitsi on Puola luvanut puolustaa jos Putin hyökkää!

Nato on hyvä puolustusliitto, jota ei kannata vierastaa. Natoon liittyminen on yksi parhaimpia asioita mitä Suomi ja Ruotsi on viime vuosina tehnyt!

Lähteina on mulla ollut oma kerätty materiaali. Myös seuraavia sivustoja olen käyttänyt lähteinä: Naton oma sivusto https://www.nato.int/ , ruotsalainen nationalencyklopedin ja eri wikipediasivuja.

Jeesus on totisesti noussut ylös!

Kristus on ylösnoussut! Hän on totisesti ylösnoussut!

Jeesuksen ylösnousemus on faktaa, se on historiallinen tosiasia, yhtä varma kun Julius Ceasarin murha Roomassa 15 maaliskuuta vuonna 44 e.Kr, tai Jerusalemin tuho vuonna 70 j.Kr, ottaen kaksi tunnettua antiikin ajan tapahtumaa. Enemmistö tutkijoista uskoo että Jeesuksen hauta oli tyhjä sinä pääsiäissunnuntaina vuosien 29-33 paikkeilla. Tutkijat eivät ole vältämättä vakuttuneita siitä että että Jeesus on ylösnoussut, mutta sitä että hauta oli tyhjä on aika varma asia. Tutkijat uskovat myös etytä opetuslapset uskoivat nähneen Jeesuksen sen jälkeen kun hauta havaittiin tyhjäksi. Tutkijat eivät usein ota kantaa näkivätkö opetuslapset todella Jeesuksen. He toteavat kuitenkin että opetuslapset olivat valmiit kuolemaan uskonsa takija, ja monet heistä kokivatkin martyyrikuoleman.

Joku saattaa miettiä mitä väliä on ylösnousemuksella? Eikö riitä että Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden? Eikö ylösnousemus ole sivuseikka?

Paavali vastaa näihin kysymyksiin ensimmäisen Korintolaiskirjeen viidennessätoista luvussa, jakeet 3-26:

Ennen kaikkea annan teille tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin ja hänet herätettiin kolmantena päivänä, Kirjoitusten mukaan, ja hän näyttäytyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa mutta jotkut ovat jo nukkuneet pois. Sitten hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän näyttäytyi minulleki, joka olen ikään kuin keskonen. Sillä minä olen apostoleista vähäisin enkä ole sen arvoinen, että minua edes kutsutaan apostoliksi, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä vaan Jumalan armo, joka on ollut minun kanssani. Olipa siis kyse minusta tai heistä, näin me julistamme, ja näin te olette uskoneet.

Mutta jos Kristuksesta julistetaan, että hänet on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole herätetty kuolleista. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa, turhaa on myös teidän uskonne. Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi. Olemmehan todistaneet Jumalasta, että hän herätti Kristuksen, jota hän ei olisikaan herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Jos kerran kuolleita ei herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on turha ja te olette vielä synneissänne. Silloin myös Kristuksessa nukkuneet ovat kadotettuja. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia.

Mutta nytpä Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena kuolemaan nukkuineista. Koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin myös kuolleiden ylösnousemus on tullut ihmisen kautta. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, jokainen vuorollaan, esikoisena Kristus ja sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan. Sitten tulee loppu, kun hän luovuttaa valtakunnan Jumalan ja isän haltuun kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Kristuksen pitää näet hallita siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

Miksi on Jeesuksen ylösnousemus niin tärkeä?

Jeesuksen ylösnousemus julistaa etää syntimme on sovitettu, ja että meillä on pääsy kaikkeen pyhimpään taivan isän luokse. Ylösnousemus julistaa että kuolema on voitettu. Meillä on ylösnousemustoivo. Kristuksessa meidät tehdään eläviksi. Uudestisyntymisen kautta on meillä kristityillä jo nyt ikuinen elämä. Kaste symbolisoi meidän kuolemaa, hautaamista ja nousemista uuteen elämään.

Jos ei Jeesus tule ensin, tulemme kaikki kuolemaan, mutta Jeesuksen ylösnousemus antaa meille toivon. Koska Kristus on noussut ylös, tulemme myös jokainen meistä nousemaan kuolleista. Meillä on ikuinen elämä.

Kristuksen ylösnousemus osoittaa että Jeesus todella on HERRA! Jesus hallitsee yli elämän ja kuoleman. Jeesus tulee tuomitsemaan jokaisen ihmisen tekojensa mukaan taivaaseen tai helvettiin. Meidät jotka olemme ottaneet Jeesuksen vastaan Herrana ja Pelastajana ja jonka synnit Jeesus on ristin kuolemalla pyhkinyt pois, tuomitaan taivaaseen. Ne jotka eivät ole nöyrtyneet Jumalan edessä ja hylännyt syntinsä tuomitaan helvettiin. Jumala nimittäin vaatii täydellisyyttä, ja ainoastaan Jeesuksessa olemme täydellisiä.

Ylösnousemus osoittaa että Raamattu on totta. Jeesus osoitti nousemalla kuoleista että kyse ei ole ainoastaan hienoista teologisista ja filosofisista teorioista. Se on totta! Se on elämää! Se on todellista!

Mitenkä Jeesuksen ylösnousemus vaikuttaa sinun ja minun elämään?

Elämme kuolemanvarjon laaksossa. Ympärillämme on paljon pimeyttä, sairautta ja kuolemaa. Synti on turmellut maailmamme tosi pahaasti!

Uskon että Jumala vastaa rukouksiin. Hän tuntee kipumme, tuskamme ja tietää jokaisen tarpeemme. Olen itse saanut rukousvastauksia, ja nähnyt monia vastauksia rukouksiin. Ihmisiä on parantunut rukouksen kautta ja ihmeitä on tapahtunut.

Kuitenkin on jokaisen ihmisen elämässä kokemuksia vastaamattomista rukouksista ja tunteesta siitä että Jumala on kaukana ja ei välitä meidän rukouksista ja tarpeista. Ihmeitä ei näytä tapahtuvan, sairaat eivät parane ja pahuus valtaa alaa. Rauhan sijan koetaan tuskaa, ilon siasta itkua. Valon siaan pimeyttä. Kysymme miksi täytyy viattomien lasten kuolla nälkään Afrikassa. Miksei Jumala estänyt Venäjää hyökkäämästä Ukrainaan? Miksei Jumala tee mitään?

Niitä on monia jotka ovat menettäneet uskonsa Jumalaan kaiken tuskan, murheen ja Jumalan hiljaisuuden takia. Ateismi perustuu pitkälti Jumalan poissaolon tunteeseen. On annettyu periiksi Jumalan suhteen. Koska Jumalan läsnäoloa ei koeta, eikä nähdä rukousvastauksia tai Jumalan sormenjälkeä, usko Jumalaan menetetään.

Minulla ei ole vastauksia kaikkiin kysymyksiin siitä miksei Jumala ei näytä toimivaan pahuutta vastaan. Minulla on täydet symbatiat niille jotka antavat periksi Jumalan suhteen.

Yhden asian kuitenkin tiedän. Vaikka mitään muuta ihmettä ei olisi koskaan maailmanhistorian aikana tapahtunut, on tapahtunut ainakin tämä: JEESUS ON YLÖSNOUSSUT!!!

Siinä on meidän toivomme ja uskomme perusta. Koska Jeesus on nousut kuolleista, tiedämme ettei elämä lopu kuolemaan! Elämä voittaa! Voimme luottaa Raamatun lupauksiin ja siihen että Jumala aikanaan laittaa kaikki kohdalleen. Pahus tuomitaan, hyvyys palkitaan ja Jeesus tulee pyhkimään kaikki kyyneleet silmistämme.

Monet epäilevät ylösnousemuksen todellisuutta. Monet ovat yrittäneet keksiä vaihtoehtoisia selityksiä tyhjälle haudalle. Yksi selitys on että opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin. Se ei selitä miten opetuslapset olivat valmiita kuolemaan valheen takia. Toinen selitys on että Jeesus vain pyörtyi ristillä ja Hänet vain luultiin kuoleeksi. Haudan viileydessä Jeesus heräsi ja siirsi kiven ja lähti haudasta ja näyttäytyi opetuslapsilleen, jotka tietenkiin uskoi Jeesukseen nouseen kuolleista. Joku on ehdottanut että naiset erehtyivät haudasta ja menivät väärään hautaan, tai että virannomaiset varastivat ruumiin, tai ehkä Jeesus haudattiin joukkohautaan. Ihmettelen vain että kun sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta levisi Jerusalemissa, miksei viranomaiset näyttänyt oikeata hautaa ja esittänyt Jeesuksen kuoleen ruumiin.

Musliimeilla on hauska selitys tyhjälle haudalle: Jeesus ei kuolutkaan ristillä, vaan se oli joku muu jonka JUmala teki Jeesuksen näköisesksi! Jumala huijasi kaikki ihmiset ja kertoi vasta 600 vuotta myöhemmin Muhamedille totuuden! Näin on tehty Jumalasta täysin epäluotettavan huijarin!

Meillä on useita todistuksia Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tässä muutama todiste.

  1. Naiset kerrotaan ensiksi löytäneen Jeesuksen haudan tyhjänä. Antiikin aikaan pidettiin naisia epäluotettavina todistajian. Ainoa syy laittaa naisia ylösnousemuksen ensimmäiseksi todistajiksi on että se oli totta!
  2. Opetuslapset eivät uskoneet että Jeesus on nouset ylös! Ainoastaan Jeesuksen vakuutti opetuslapset siitä että Jeesus elää! Tyhjä hauta ei riittänyt todistukseksi.
  3. Opetuslapset olivat valmiit kuolemaan ylösnousemusukson tähden.
  4. Kristinusko syntyi Jerusalemissa, kaupungissa missä Jeesus kuoli ja haudattiin.
  5. Sunnuntai on kristittyjen jumalanpalveluspäivä. Juutalaisten pyhäpäivä on sabatti ja ainoastaan ravisuttava tapahtuma kuten ylösnousemus pystyi muuttamaan jumalanpalveluspäivän.
  6. Jeesuksen veli Jaakob uskoi Jeesuksen ainoastaan sen jälkeen kun hän oli tavanut ylösnouseen Jeesukseen.
  7. Sadat miljoonet ihmiset ovat kohdanneet Jeesuksen ja todistavat että Jeesus elää!

Tästä ei voi tehdä muuta johtopäätöstä ken sen että:

JEESUS ON YLÖSNOUSSUT!!!
HÄN ON TOTISESTI YLÖSNOUSSUT!

Saarna pääsiäissunnuntaina Tukholma Finska Filadelfiassa 17/4 2022.

KAIKKI KUNNIA JEESUKSELLE!

En osaa hienolla tavalla sanoa sitä mitä minulla on ollut monta päivää mielessäni, nimittäin se että meidän on Jumalaa kiittäminen kaikesta hyvästä meidän elämästä!

Jumala on luonut kaiken mitä on. Hän on tehnyt kaiken hyväksi ja kauniksi. Hän on luonut auringon, kuun ja kaikki tähdet. Jumala on luonut kaikki eläimet, kasvit ja bakteerit. Maailma on erittäin kaunis paikka vuorineen, laaksoinen, järvinen, merineen ja niin edelleen. Kun olen luonossa tai katselen kuvia luonosta ihmettelen miten hienostikaikki on tehty! Se käy yli mun erittäin rajallisen ymmärrykseni. Miten ihmeessä voi kaikki olla olemassa ja miten ihmeessä voi kaikki toimia?!? En ymmärrä! Kunnia Jumalalle luomakunnasta!

Ihminenkin on niin ihmeellinen olento. Ei ihmistä ihmeellisempää ole luotujen olentojen joukossa. Ihminen, sinä ja minä ja hän, on tehty Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Se on paljon sanottu, mutta niin Raamattu opettaa (1 Moos. 1:26-28)! Olemme henki, sielu ja ruumis. Ihminen ei ole eläin vaikka meillä onkin paljon yhteistä eläinten kanssa, varsinkin ruumillisesti. Jumalan kaltaisuus tekee meistä arvokkaimpia kuin eläimet. Meillä on vapaa tahto, pystymme luomaan ja erottamaan hyvän pahasta. Pystymme suunnittelemaan, rakentamaan ja kuvittelemaan. Meillä on kyky unelmoida, kertoa tarinoita ja tekemään taidetta. Meillä on kyky laulaa ja soittaa, no ainakin joillakin meistä! Meidät on luotu miehiksi ja naisiksi erillaisiksi ja samanlaisiksi. Ketään normaalia ihmistä ole olemassa, kaikki ovat unikkeja, silti on meillä kyky ymmärtää toinen toisiamme jollakin tasolla. Ei koskaan täysin, mutta ainakin vähän! Ihminen on monimutkainen ja yksinkertainen, joskus yhtäaikaa. Ihminen on outo, mutta ihana. Kunnia Herralle!

Valitettavasti on meillä ihmisillä paha tapa pilata kaikki mitä on hyvää! Olemme kapinassa Jumalan kanssa, mikä tekee meistä pahoja. Syntiinlankemus rikkoi Jumalan kuvan meissä. Sen takia on meistä jokainen rikkinäinen, epänormaali, syntinen. Teemme kaunista ruman ja puhdasta likainen. Sodimme, tapamme, varastamme, tuhoamme luontoa, rikomme ja paljon muuta pahaa, emmekä usein ymmärrä hävetä! Meillä on kaipaus hyvään, ja haluamme tehdä hyvää, mutta emme pysty olemaan hyviä. On suurta armoa ettei Jumala ole potkaisut meidät kaikki helvettiin, koska siellä me ansaitsemme olla!

Meidän pitää laskea aseet ja tunnustaa syntimme Jumalaa, toinen toisiamme ja luomakuntaa kohtaan. Ainoastaan Jumala pystyy eheyttää meidät. Emme kuitenkaan pysty tehdä sitä omin voimiin. Emme pysty täydellisyyteen, mutta sitä juuri Jumala vaatii meiltä. On ollut olemassa ainoastaan kolme täydellistä ihmistä: Aadam, Eeva ja Jeesus. Aadam ja Eeva lankesi täydellisyydestä syntiin kapinoimalla Jumalan käskyjä vastaan. Jeesus uhrasi meidän edestä, jotta meillä olisi pääsy Jumalan luo. Ainoastaan Jeesuksessa meillä on toivo! Ainoastaan Jeesuksessa voimme tulla täydellisiksi! Ainoastaan Jeesuksessa voimme tulla hyviksi!

Ainoastaan Jeesukselle kunnia kaikesta hyvästä!

Ukraina!

Näinä päivinä on vaikeata ajatella muuta kun Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa. Venäjän presidentti Vladimir Putin on sitä mieltä että ukrainalaisia ei ole olemassa, ne ovat oikeasti venäläisiä. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24 helmikuuta 2020 liittääkseen Ukrainan Venäjään tai ainakin laittaakseen Ukrainaan venäjämielisen nukkehallitsijan. Syyksi sotaan on Putin sanonut sen että Ukrainaa hallitsee natsistit jotka ovat suorittamassa kansanmurhaa Donbassin alueella, joka on itäukrainassa.

Ajatus tällä artikkelilla ei kuitenkaan ole pohtia tätä sotaa, vaikka sekin on mielenkiintoista, vaan pohtia, mitä Ukraina on maana ja katsoa vähän Ukrainan historiaa. En ole asiantuntija Ukrainan suhteen. Olin viisi vuotta sitten Ukrainassa pääsiäisen aikaan ryhmän kanssa Finska Filadelfiasta. Olimme Kiovassa lähetyskonferensissa ja Slovianskissa, joka sijaitsee itäisessä Ukrainassa. Saimme tutustua moniin mahtaviin ihmisiin ja saimme syödä mahtavaa ukrainalaista ruokaa. Minua kosketti ukrainalaisten kristittyjen aito iloinen usko Ne ottivat uskonsa todesta, mutta ei silti ollut tosikkoja! Opin jo silloin että ukrainalaiset ovat tosi rohkeita, varsinkin siellä idässä missä oli jo sota silloin, 2017. Nyt mietin mitä ukrainalaisille ystäville kuuluu, joiltakin en ole kuulut sodan alettua. Lisää meidän Ukrainamatkasta voi lukea ”Kristian Närvän seikkailut” sivulla.

Mitä on Ukraina? Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta elokuun 24 päivä 1991, jota kansanäännestys 1/12 vahvisti, kun noin 92% ukrainalaisista äänesti itsenäistymisen puolesta. Ukraina sijaitsee itäeuroopassa ja on Europpan toiseksi suurin valtio Venäjän jälkeen. Naapurina on Venäjä idässä ja pohjoisessa, Valkovenäjä, pohjoisessa, Puola, Slovakia, Unkari, Romania ja Moldova lännessä ja Musta meri, jonka takan Turkki etelässä. Tammikuussa 2022 oli Ukrainassa 41 miljoonaa asukasta, josta 78% ukrainalaisia ja 17 venäläisiä. 5% luuluu muihin etnisiin ryhmiin. 87% on kristittyjä joista noin 4% on evangelisia kristittyjä.

Bruttokansantuote henkilöä kohti oli vuonna 2019: 10 130 dollaria maailmanpankin mukaan, joka tekee Ukrainasta Euroopan toiseksi köyhin maa Moldovan jälkeen, jolla vastaava luku oli 8 161 dollaria. Ukrainaa köyheempiä entisiä Neuvostoliiton maita ovat Moldovan lisäksi Uzbekistan 9 565 dollaria, Kirgisia 4 193 dollaria ja Taijkistan 3 751 dollaria. Vertauksen vuoksi voi sanoa että bruttokansantuote henkilöä kohti oli samana vuonna Ruotsissa 55 989 dollaria, Suomessa 49 548 dollaria ja Venäjällä 30 820 dollaria. Nämä olivat lukuja ennen Koronaa ja sotaa. Maailman 195 maasta on Ukraina sijalla 114 Maailmanpankin listalla. Maan suurimmat vientituotteet ovat maataloustuoteet. Ukrainaa on kutsuttu Euroopan vilja-aitaksi. Teollisuuttakin on paljon.

Ukrainalla on suuria ongelmia järjestäytyneen rikollisuuden,, ihmiskaupan ja korruption kanssa. Trancparrence internationalin korruptiolistalla vuodelta 2021, on Ukraina sijalla 122. Tämän listan mukaan mitä alempana maa on sitä enemmän korruptiota esintyy maassa. Venäjä on sijalla 136. Suomi on muuten jaetulla ensimmäisellä sijalla Tanskan ja Uuden Zeelannin kanssa. Ruotsi on sijalla neljä Norjan ja Singaporen kanssa. Yleisesti ottaen on rikkaila mailla vähemmän korruptiota ja köyhillä enemmän, ja Ukraina on Euroopan mittakaavassa erittäin köyhä maa, vaikka se onkin koko maailma keskitasolla. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi valittiin presidenttiksi suurena syynä koska hän lupasi taistella korruptiota vastaan. Historiallisesti on Ukrainalla ollut suuria ongelmia antisemitismin kanssa, mutta nykyään pidetään sitä yhtenä kaikista vähiten antisemitismisena maana Euroopassa. Paljon on puhuttu Ukrainan natsiongelmasta ja äärioikeisto-ongelmasta. Ukrainassa on natseja ja äärioikeistolaisia, mutta se ei ole lainkaan niin suuri ongelma mitä jotkut väittävät. Venäjällä on paljon enemmän ongelmia näitten ryhmittymien kanssa. Sekä Ukrainan presidentti että pääministeri ovat juutalaisia!

UKRAINAN HISTORIA

Kun puhutaan Ukrainasta, aloitetaan yleensä Kiovan valtakunnasta jota perinteisen läntisen historiankirjoitusten mukaan perusti ruotsalaiset viikingit Rurik, Sineus ja Truvor vuonna 862, tai toinen viikinki Oleg vuonna 882. Tämä on kuitenkin hyvin kiistelty asia. Muita teorioita on olemassa. Yleisesti pidetään Kiovan valtakuntaa, Venäjän, Valkovenäjän ja Ukrainan alkuperänä. Yleensä valtakuntaa kutsutaan Kiovan Venäjänä tai Kievrussina. Itse pidän nimitystä Kiovan valtakunnasta paremmin, koska kyseessä ei ole venäläisistä, vaan venäläisten, valkovenäläisten ja ukrainalaisten edeltäjistä, itäslaavilaisista jotka puhuivat yhteistä kieltä. Itäslaavilaisten suhde Venäjään, Valkovenäjään ja Ukrainaan voi verrata viikinkien suhdetta Islantiin, Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin. Kiovan valtakunnassa asui myös paljon suomalaisugrilaisia kansoja.

Vuonna 988 tuli Kiovan valtakunta virallisesti kristitty, kun Kiovan hallitsija kastettiin nykyisen Krimin alueella. Kiovan valtakunta kehitti läheiset suhteet Rooman valtakuntaan, Bysansiin, mikä johti siihen että kristinuskon ordodoksinen muoto tuli virallinen uskonto itäslaavilaisissa valtakunnassa.

Suurimpana ylettyi Kiovan valtakunta Pohjoiselta jäämereltä Mustalle merelle. Se oli ajoittain hyvin hajanainen valtakunta ja sen koko vaihteli vuosien varrella. Pitkän sisällissodan jälkeen julistautui Novgorod itsenäiseksi 1136. Novgorod on nykyisin 220 000 asukkaan kaupunki Viron itäpuolella ja etelään Pietarista. Novgorod kasvoi vaikutusvaltaiseksi valtakunnaksi, joka harjoitti kaupan tekoa pohjoismaihiin ja muuhun Euroopaan. Novgorodin asukkaita voi jo kutsua venäläisiksi. Novgorod menetti itsenäisyydensä 1471 Moskovan valtakunta, nykyinen Venäjä, valtasi kaupungin. Kiovan valtakunta tuhoutui vuonna 1240 kun mongolit hyökkäsi Kiovaan ja tuhosi sen. Kiova pysyi kuitenkin itäslaavien hengellisenä pääkaupunkina, vaikka venäläis-ortodoksisen kirkon valtakeskus siirtyi vähitelleen Moskvaan.

Läntinen Ukraina joutui vuosissadoiksi ensiksi Liettuan ja sitten 1569 Puolan alaiseksi ja itäinen Ukraina ensin mongolien ja myöhemmin venäläisten alaisuuteen. Tämä johti siihen että läntiseen Ukrainaan kehittyi keskieurooppalainen kulttuuri ja itäiseen Ukrainaan venäläinen kultuuri.

Liettua vuonna 1387

1500-luvulla alettiin aluetta Dneprjoen läntisellä puolella ”Ukrainaksi”. Ukraina tarkoittaa joko rajamaata tai kotimaata riippuen keltä kysyy. On vaikeata sanoa milloin voidaan puhua ukrainan kielestä. Ukrainalaiset tutkijat ovat sitä mieltä että jo 1100-luvulla on ukrainan kieli olemassa. Toiset puhuvat 1500-luvusta. En ota tässä kantaa. Ukrainan kirjakieli luotiin vasta 1800-luvun puolessavälissä ja sitä tunnustettiin yleisesti omaksi kieleksi vasta 1900-luvun alussa. Ukrainan kielellä on paljon lainasanoja puolan ja liettuan kielistä.

Vuonna 1654 allekirjoitettiin liittosopimus Perezjalavin kaupungissa Venäjän ja Ukrainaa hallitsevien kosakkien välillä, vuosien kestäneitten levottomuuksien jälkeen Puolassa. Kosakit hallitsivat läntistä Ukrainaa, mutta Venäjän alaisuudessa. Venäjä halusi Ukrainan kuitenkin täysin omaksi. Ruotsi tuli kosakkien avuksi ja valtasi suuren osan Ukrainasta. Ruotsi hävisi kuitenkin sodan Poltavan taistelussa 1709. Kosakit hävisivät lopullisesti 1775 jonka jälkeen Ukraina oli täysin integroitunut Venäjän kanssa.

Ukrainalainen kansallistunne heräsi henkiin 1800-luvulla, jolloin kehiteltiin oma ukrainalainen kirjakieli ja ukrainalaista kirjallisuutta. Nationalismilla oli kuitenkin ikäviä sivuvaikutuksia, kun ajoittain vainottiin juutalaisia ja muita vähemmistöryhmiä. Juutalaisvainot tai progromit olivat ajoittain yleisiä Venäjän alueella, jonka vuoksi monet juutalaiset pakenivat maasta. Yhdysvallat ja Ottomaanisen valtakunnan alaisuudessa oleva Palestiina olivat tavallisia pakomaita. Tunnettuja Ukrainasta muuttaneita juutalaisia ovat esimerkiksi Israelin ensimmäinen naispääministeri Golda Meir ja näyttelijä Mila Kunis.

17 maaliskuuta 1917 maaliskuuta julistautui UKraina itsenäiseksi valtioksi, keskellä Venäjän vallankumousta. Heinäkuussa tunnusti Venäjä Ukrainan itsenäisyyden. Kun kommunistit kaappasi vallan marraskuussa 1917, kieltäytyi ne tunnustamasta Ukrainan itsenäisyyden. Tarkoitus oli että Ukraina olisi ollut liitossa uuden demokraattisen Venäjän kanssa. Kommunistit yritti kaapata vallan Ukrainassa, mikä johti sisällisotaan. Rauha solmittiin maaliskuussa 1918. Saksa ja Itävalta-Unkari kaapasi vallan maassa huhtikuussa ja laittoi heille myötämielisen hallitsian. Ensimmäinen maailmansota oli edelleen meneillä. Kun Saksa ja Itävältä-Unkari joutuivat lähteä Ukrainasta tulivat kommunistit takaisin ja kaatoi hallituksen joulukuussa. Sisäälissota jatkui vuoteen 1922, jolloin UKraina liitettiin osaksi Neuvostoliittoa. Puola, Romania ja Tjekkoslovakia kaappasi osia Ukrainasta itselleen.

Ajatus itsenäisestä Ukrainasta säilyi Neuvostoaikana. 1920-luvulla pystyi melko vapaasti ilmaista mielipiteensä vapaasta Ukrainasta. Vähitelleen kiristyi valtaapitävien asenteet ukrainalaisia kohtaan. Maataloutta pyrittiin uudistamaan tuhoisiin seurauksiin, ja kun sadot epäonnistuivat syntyi hirvittävä nälänhätä Neuvostoliitoon jota kohtasi Ukrainaa erittäin ankarasti. Talvena 1932-1933 kuoli noin neljä miljonaa ukrainalaista nälkään. Tämä nälkäkatastrofi johtui sekä pakkokollektivistämistä ja siitä että hallitus takavarikoi viljaa. Tälle tapahtumalle on annettu nimi ”Holodorm”. Monia ukrainalaisia kuoli koko 30-luvulla, kun Ukrainaa yritettiin venäläistää ja tehdä socialistista. Ukraina teollistettiin tällä vuosilymmenenä ja monet venäläiset muuttivat tähän osaan Neuvostoliittoa.

Toisen maailmansodan alettua hyökkäsi Neuvostoliitto Puolaan ja liitti miehittämät alueet Neuvostoliittoon. Ukraina sai täten takaisin ne alueet mitä oli menettänyt aikaisemmin Puolalle. Monet puolalaiset lähetettiin Siberiaan koska Neuvostoliitto ei luottanut heihin. Saman kohtalon koki myös monet ukrainalaiset. Arvellaan että ehkä jopa 1.5 miljonaa puolalaista ja ukrainalaista karkoitettiin Siberiaan. 1941 hyökkäsi Saksa Neuvostoliittoon ja Ukrainaan. Myös Romania hyökkäsi Ukrianaan. Monet ukrainalaiset toivottivat hyökkäjät tervetulleiksi vapauttajina, ja monia ukrainalaisia ryhtyi taistelemaan saksalaisten ja romanialaisten kanssa venäläisiä vastaan. Satojatuhansia juutalaisia, puolalaisia, venäläisiä ja romaneja tapettiin tänä aikana.

Toisen maailmansodan jälkeen tuli Ukraina Yhdistyneitten Kansakuntien jäseneeksi Valkovenäjän ja Venäjän ohella. Mikä tarkoittaa että Neuvostoliitto sai kolme ääntä YK:n yleisistunnoissa. Elintaso nousi ja venäläistäminen jatkui. Vuonna 1954 sai Ukraina Krimin. Kun Neuvostoliito hajosi tuli Ukrainasta viimein vapaa maa!

MITÄ AJATELLA UKRAINASTA?

Kun Ukraina itsenäistyi oli maa muodollisesti demokratia, muuta käytännössä vaalivilppi teki sen että monissa vaaleissa voitti valtaa pitävä puolue. Ukrainaa kohtasi samat ongelmat kun kaikki muut entiset Neuvostotasavallat. Kommunistiaika johti arvotyhjyydeen, joka johti suuriin ongelmiin järjestäneen rikollisuuden, korruption, ihmiskaupan, rasismin ja epätasa-arvon kanssa. Luottamuus hallitukseen, viranomaisiin ja kansaihmisiin on ollut erittäin alhaista.

Kommunismi jälkeinen Ukraina on ollut erittäin jaettu maan, eri etnisiin ja kielellisiin ryhmiin. Maa on ollut jaettu länteen ja itään ja kaikilla eri tavoin, joka laitaa miettimään mitenköhän on tämä valtio pysynyt pystyssä.

Ukrainalla on myös paljon myönteisiä puolia. Sananvapaus on pysynyt koko ajan. Kanssa on tehnyt vallankumouksen kaksi kertaa. Ensimmäinen kertaa syksyllä 2004, kun ukrainalaiset väsyivät vaalivilppiin, ja toinen kerta 2013, kun silloinen presidentti Victor Janukovitj halusin kääntää selän Euroopalle ja kirjoittaa sopimus Venäjän kanssa. Samainen Janukovitj yritti fuskata itselleen presidenttiyden 2004. Kanssa suuttui ja Janukovitj pakeni luksuspalatsistaan Venäjälle. Putin suuttui ja aloitti sodan Ukrainaa vastaan, joka vieläkin jatkuu.

Maalla on hieno kulttuuri, siellä saa tosi hyvää ruokaa ja ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Rostovin suklaa maistuu tosi hyvälle! Ukrainalaiset ovat tosi rohkeita, mitä koko maailma on saanut nyt nähdä, mutta mitä näin kun kävin maassa 2017. Kun sellaiset kun minä lähtisin heti karkuun, jos kotiani pommitettaisiin pysyy ne paikallaan ja taistelee maansa puolesta.

Ukraina, Venäjä ja Valkovenäjä ovat olleet veljeskansoja, mutta nyt on veljeys mennyttä. Venäjä haluaa väkisin alistaa Ukrainan ja Valkovenäjän omaan valtaansa. Valkovenäjä on toistaiseksi alistuvainen, se ei ole enää itsenäinen valtio muuten kun nimellisesti. Asiat saatavat muuttua, mutta se jää nähtäväksi. Ukraina haluaa olla vapaa demokratia, haluaa olla osaa länttä, kuullua Euroopan Unioniin ja NATO:n, mutta omilla ehdoilla.

Venäjän sota Ukrainaa vastaan on yhdistänyt kansaa tavalla mitä kukaan ei olisi uskonut, joku vuosi sitten. Venäjänkielisetkin kokevat itsensä ukrainalaisiksi eikä venäläisiksi. Putin on tehnyt Ukrainasta länsimaan, joka on kääntänyt selkänsä Venäjälle. Se viha mitä Putin on synnyttänyt venäläisiä kohtaan ukrainalaisissa on ymmärrettävä seuraus tästä sodasta, mutta koska viha ei synnytä mitään hyvää rukoilen että Jumala antaa voimaa antaa anteeksi venäläisille, kun se aika tulee.

Minulla on ollut tosi vaikeata yrittää kirjoittaa jotenkuten objektiivisesti ja tasapainoisesti Ukrainasta, koska minulla on koko ajan mielessä ne monet ihanat ihmiset, jota tapasin siellä käydessäni viisi vuotta sitten. Ihailen ukrainalaisten kristittyjen aitoa rohkeata mutta myös iloista uskoa. Heidän laulu ja musiikkitaidonsa on ihan omaa luokkaa. Oli nautinto kuulla ukrainalaisten laulua ja soittoa! Mainitsinko jo että ukrainalainen ruoka on erittäin hyvää?

Uskon että Jumala tulee käyttämään Ukrainaa herättääksen Euroopan, ei vain poliittisesti, vaan ennen kaikkea hengellisesti. Tällä hetkellä on pimeitä aikoja mutta uskon että Ukraina tulee voittaman sodan Venäjää vastaan, tavalla tai toisella. Kautta kärsimysten voittoon! Sen jälkeen koittaa raskas jällenrakentaminen ja puhdistuminen. Ukrainalla on pitkä raskas tie edessään, mutta näyttää sille että Ukraina haluaa kulkea sitä tietä.

Ajatuksia naisista.

PITKÄ TEKSTI NAISISTA JA MITEN NAISIIN TULEE SUHTAUTUA.

Kun aloin kirjoittaa tätä tekstiä oli naistenpäivän jälkeinen päivä. Naistenpäivän kunniaksi kirjoitan tämän ehkä hieman hajanaisen tekstin naisten paikastan tässä maailmassa.

Kohderyhmäni on tietenkin kaikki, jotka jaksavat tällaista lukea, mutta ajatuksissa on ehkä erityisesti nuoret miehet ja pojat, vanhat ovat jo toivottomia tapauksia! Näkökulma on yhden miehen, minun. Ja koska olen niin outo henkilö, ei mun tekstistä saa ymmärrystä miesten ajatteluun yleensä ainoastaan minuun. En ole naimisissa ja en ole koskaan seurustellut, mutta olen lukenut kirjoja avioliitosta, seurustelusta, naisista ja miehistä ja yleensä ihmisistä. Olen myös keskustellut monen naisen kanssa, ja avioliitossa olevien ihmisten kanssa, joten hallitsen tätä aihetta aika hyvin. Myönän että olen norsuuluutornissa, mutta siellä on mukava olla kehittämässä kivoja teorioita! Tämä teksti ei ole poliittisesti korrekti, joten valmistaudu järkyttymään ja ottaman pois minut ystävälistalta.

Aloitan luomisessa missä Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Ensin luotiin mies. Aadam oli maailman ensimmäinen eläintieteilijä, mutta eläimistä hän ei löytänyt ketään kaltaistaan. Jumala totesi ettei ihmisen ole hyvä olla yksin, joten Hän loi miehelle kumpanin, ystävän, avun, jota kohti voisi kohdistaa rakkautta: naisen. Naiset on Jumalan lahja miehille. (En osa sanoa onko mies Jumalan lahja naiselle.) Nainen on Jumalan kuva ja miehen kaltainen, mutta kuitenkin täysin erillainen kuin mies. Kun Aadam näki Eevan ensimmäistä kertaa, lausui Aadam maailmanhistorian ensimmäisen runon. Hän oli täysin luomotunut Jumalan lahjasta. Hänen kauneudesta. Jumala haluaa että mies ihailee naisen kauneutta, ulkonaisia muotoja mutta myös, tai ennen kaikkea sisäistä kauneutta, ajattelukykyä ja lahjoja. Ostin äskettäin uuden älypuhelimen, sinisen Nokia 5. Se on tosi hyvän näköinen kännykkä, jolla on hyvät muodot. Olisin kuitenkin tyhmä jos olisin ostanut kännykän vain sen ulkonäön vuoksi. Älypuhelimessa on monta hyvää, kivaa, hyödyllistä ja valaisevaa funktioota. Samoin on naisen laita, meidän miesten tulee rakastua, ei vaan naisen kehoon, vaan myös sieluun ja henkeen. (Olenkohan ensimmäinen joka vertaa naisen älypuhelimeen?)

Jumalan tarkoitus on että mies ja nainen yhdessä hallitsevat, viljelevät ja varjelevat maapalloa. Naninenkin on asetettu johtajaksi miehen rinnalla kumppaneina. Alussa vallitsi tasa-arvo ja tasavertaisuus. Harmonia. Yhteys.

Syntiinlankeemuksessa yhteys katkesi, ja Jumalan kuva ihmisessä hajosi. Maa tuli kirouksen alaiseksi, ja nainen miehen alaiseksi. Yksinäisyys tuli maailmaan ja harmonia Jumalan, miehen ja naisen välillä katosi.

Eräs syntiinlankeemuksen kauheista tuloksista on että ihmisarvo on usein riistetty naiselta. Hänestä on tullut kauppatavaraa, prostituoituja, esine. Saatana vihaa kaikkia, mutta saatanan viha kohdistuu erityisesti naisiin ja lapsiin. Naisiin, koska he ovat lasten kasvattajia ja perheen ylläpitäjiä, lapsiin, koska he ovat viattomia ja kasvava uusi sukupolvi. Syntiinlankeemuksessa rikkoutui ihmisen seksuaalisuus ja miehen viattomasta ja lämpimästä naisen ihailusta kieroutui pinnallinen kylmä pornograafinen tuijottaminen, missä naisen sielu ja henki unohtui tai tapettiin. Häpeä oli tullut yhteyden sijalle.

Eräs näkyvin merkki syntiinlankeemuksesta ovat vaateet, ihmiskunnan ensimmäinen keksintö (tosin piti Jumala näyttää Aadamille ja Eevalle miten vaateita tehdään.). Raamatussa alastomuus on häpeällistä, mutta ei sinänsä synnillistä. Sen takia on alastomuus häpeällistä koska olemme langenneet syntiin, ei sen takia että alastomuudessa olisi itsessään jotain pahaa. Yleensä Raamattu puhuu vaatteista jumalanpalvelusten yhteydessä. Pääpaino ei saa olla ulkoinen kauneus, vaan sisäinen kauneus. Kun puhumme vaatteista on hyvä muistaa että se miten pukeudumme on erittäin kultuurisidonnaista. Joissakin kultuureissa pukeutuu naiset telttoihin ja toisissa otetaan mallia Eevan pukeutumistyylistä. Mikä pukeutuminen on oikein ja mikä väärin? Raamattu ei anna tähän suoraa vastausta, mutta sanoisin että ainakin tulee sukuelimet peittää, ja ainakin kasvot näkyä. Vapaus vallitkoon muuten!

Tästä tulemme kivaan aiheeseen: naisen pukeutuminen. Miten tulee nainen pukeutua? Oma mielipiteni on: miten haluaa! Ei ole mun asia sanoa miten joku muu tulee pukeutua! Mutta jos pitää jotain sanoa, niin sanoisin, että hyvä on jos alusvaateet peittyy, mutta jos joku nainen haluaa näyttää omia hienoja alusvaateitaan yleisesti, mitä minä olen tuomitsemaan? Oma ihanteeni hameenpituutessa on että se päättyy vähän polvien yläpuolella. En tykkää korkokengistä, ja on hyvä jos tunnistaa henkilön meikin takana. Jokainen on vastuusaan omista himoistaan. Naisen pukeutuminen ei koskaan, missään nimessä, saa olla syynä siihen mitä mies tekee! Jokainen syntiinlankeemus on jokaisen omaa syytä, koska on jo altistanut itsensä synnille. Tämä sanottu, on myös hyvä sanoa että rakkaudesta Jumalaan ja kansavaeltajiin on hyvä olla olematta toisille kiusauksesksi ja lankeemuudeksi. On hyvä miettiä mitä oma pukeutuminen viestittää.

Siirtyen perhekontekstiin sanoo Raamattu selvästi että mies on perheen pää. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.Tämä ei kuitenkaan tarkoita että mies olisi perheen diktaattori alistaen perheensä oman tahtonsa alle. Raamattu myös sanoo että Isä Jumala on Pojan Jeesuksen Kristuksen pää. Onko kolminaisuudessa hierarkioita? Onko Jeesus vähempiarvoinen kun Isä? Ei! Kyseessä ei ole hierarkiasta, vaan erillaisita tehtävistä. Samoin on perheessä; kaikki on samalla viivalla, mutta tehtävät voivat olla eri. Raamatussa kyllä sanotaan että naisen tulee alistua. Alistuminen on kristillinen hyve, mikä on unohtunut. Paavali kehoittaa jokaista kristittyä alistumaan toinen toistensa alle. Mitä alistuminen tarkoittaa? Se ei tarkoita ovimattona olemista, tai toisen orjana olemista. Se on pikeminkin palvelemista, luopumista oikeudesta sanoa viimeisen sanan. Se on nöyrtymistä. Miehenkin tulee alistua Raamatun mukaan. Naisen tulee alistumisen lisäksi, kunnioittaa miestään ja rakastaa häntä. Nainen täytyy siis valita miehen tarkkaan että voi kunnioittaa häntä. Miehen tulee rakastaa vaimoaan, niinkuin Kristus rakasti seurakuntaa. Miehen tulee olla valmius kirjaimellisesti kuolla vaimonsa puolesta. Miehen tulee myös kunniittaa vaimoaan.

Avioliitosssa miehestä ja naisesta tulee yksi. Paavali sanoo: ”joka rakastaa vaimoa rakastaa itseään.” On kuin hankisi kotieläimen. sitä tulee hoitaa, huolita, ruokkia ja helliä. Aviopuolison hyvinvointi on korkein prioriteetti. Jumalan jälkeen tulee vaimo olla tärkein elämässä, jopa tärkeämpi kun omat lapset ja tv! Olen huomannut että vaimon keskipiste on usein lapset. Äidille lasten hyvinvointi on kaikista tärkein. Miehelle on tärkeä turvata perhe. Hän on perheen sankari. Olen usein miettinyt että onko siinä syvällisempää merkitystä kun useinmiten nainen on miehen kainalossa ja sylissä, eikä päinvastoin, kun se syy että mies on useinmiten pitempi ja painavampi.

Miten tulee kohdella naisia? Miten keskustella naisen kanssa? Tässä pieni lista, joka poikkeaa muista listoista.

1. Kohdele naista niinkuin kohdelet miestä! (Tämä pätee ainoastaan, jos yleensä kohtelet miehiä hyvin!) Ole ystävällinen, kohtelias, avoin, mutta ei liian avoin! Voi olla hyvä unohtaa että kyseesä on nainen, ja kohdella häntä kanssaihmisenä ilman taka-ajatusta.

2. Älä näyttele! Ainakaan jos olet kiinnostunut pitkäaikaisesta suhteesta. Pettymys saattaa olla kova, jos huomantaan että oletkin toisenlainen mies kun mitä annoit ymmärtää.

3. Kuuntele enemmän kuin puhut. Tämä kuulluu yhteen seuraavan pointin kanssa.

4. Ole aidosti kiinnostunut. Opi tuntemaan hänet niin hyvin kuin mahdollista, hänen kiinnostuksensa, murheensa, harrastuksensa ja mielipiteensä. Keskity häneen! Ole empaattinen. Sulla tulee todennäköisesti aikaa kertoa itsestäsi myöhemmin jos nainen on kiinnostunut viettämään aikaa sun kanssa.

5. Älä oleta että nainen olisi kiinnostunut sinusta! Jos hän antaa vain lyhyitä vastauksia, on parempi mennä pois. Näin annat itsestäsi vähän paremman kuvan. On parempi ajatella, ettei mikään nainen ole kiinnostunut sinusta, ettei tule pettymyksiä. Jos nainen on kiinnostunut susta, tulet sen huomaamaan.

6. Katso silmiin! Hänellä on todennäköisesti valtavan hieno kroppa, mutta naiset eivät yleensä tykkää kun ihailan sen ruuminosia.

7. Älä kerro seksistisiä tai seksivitsejä! Ne antavat susta huonon kuvan, eikä susta tykätä. Tietenkin jos se nainen tykkää semmoisista jutuista, siitä vaan! Mutta ole varovainen! Seksijutut helposti menevät liian pitkälle!

8. Älä oleta!

9. Älä ole tylsä! Kerro joku vitsi.

10. Älä tuomitse! Älä puhu pahaa kenestäkään, vaikka olisi aihetta!

11. Kehu häntä!

12. Kysy häneltä neuvoa! Ihmiset yleensä tykkäävät kun heitä pidetään asiantuntiana.

Tässä mun 12 neuvoa naisen kohtaamisessa. Lista vois tehdä paljon pidemmäksi, mutta jos muistaa kunnioittaa lähimmäistä pitäisi mennä hyvin.

Mun ihannenainen on hiukan ylipainoinen ulkosuomalainen, tai muuten vain kansainvälinen kuten lähetyssaarnaaja. Hänellä on tummat hiukset ja pienet rinnat. Hän tykkää syödä ja lukea. On kristitty, joka rakastaa Jumalaa enemmän kuin puolisoaan. Mielellään seikkailuhalunen, kaipaa hiljaisuutta mutta tykkää ihmisistä. Hän on vahva, mutta uskaltaa olla heikko.

Mulla olisi vaikea kuvitella olevani jonkun heikon, hiljaisen ja alistuvan naisen kanssa, koska sukuni naiset, kummaltakin puolelta, ovat olleet vahvoja ja kykeneviä, ja kaikkea muuta kun hiljaisia!

Lisää olisi sanottavaa aiheesta, mutta tämä teksti on nyt ihan liian pitkä joten laitan pisteen tähän.

Miestenpäivänä sitten kirjoitan miehistä!

Julkaistu Facebookissa 10/3 2018.

Miksi ihmeessä aloitan blogin kirjoittamisen?

Tässä on uusi blogini. Miksi ihmeessä aloitan blogin ylläpitämisen, joku ehkä kysyy? Siihen on useimpia syitä.

Ensinnäkin on minulla paljon sanottavaa eri aiheesta. Olen kauan miettinyt millä tavalla sanoisin niitä asioita, mitä haluan sanoa ja myös kannattaako minun kirjoittaa niistä asioista jota minulla on sydämmellä. Olen miettinyt kiinnostaako ketään minun ajatukseni. Tosi pitkän mietinnän jälkeen olen tullut siihen tulokseen että sillä ei ole mitään väliä haluaako kukaan lukea minun asioita, minun vaan täytyy saada ne sanotuksi!

Toiseksi olen kokenut että kirjoittaminen Facebookilla rajoittaa minua. Facebookissa pitää miettiä mitä kirjoittaa ja miten kirjoittaa. Sitähän täytyy aina miettiä, mutta omassa blogissa on selvästi suurempi vapaus.

Kolmanneksi haluan että kaikki, jotka haluavat voivat lukea tekstejäni. Vaikka monet ovat Facebookissa on monia ihmisiä jotka eivät ole sitä.

Nejänneksi pyrin kerämään kaikki julkaistut tekstini yhteen paikkaan. Se koskee sekä pitempiä Facebookjulkaisuja ja lehtiartikkeleja, jota olen kirjoitellut vuosien ajan. Ehkä tulee jossakin vaiheessa puheitani tänne.

Viidenneksi on monet eri yhteyksissä ja eri tavalla kehoittanut minua kirjoittamaan. Uskon että se on Jumalan tahto että kirjoitan. En kirjoita ainoastaan blogitekstejä, vaan pyrin kirjoittamaan kirjoja, aikani ja voimavarojen mukaan.

Tarkoituksena on julkaista uusi teksti ainakin pari kertaa kuukaudessa. Kirjoitan kristillisestä näkökulmasta eri aiheista eri elämän alueelta. Joskus kirjoitan teologiaa, joskus filosofiaa tai sitten jostakin ihan arkipäiväsestä asiasta. En väitä ymmärtäväni mitään, mutta se ei estä minua kirjoittamasta ihmetellen eri asioista. Pääkieli on suomi, mutta saatan kirjoittaa ruotsiksi tai englanniksi.

Tällä sivulla julkaisen useimmat artikkelini. ”Kristian Närvän seikkailut” sisältää vanhoja matkakertomuksia Kambodzhasta, Ukrainasta, Georgiasta ja Virosta. Kuvat ja kertomukset olen ottanut minun saman-nimiseltä Facebooksivulta, minkä tulen kohta sulkemaan. Tulen myös julkaisemaan uusia matkakertomuksia, jos joskus vielä matkalle pääsen. ”Off Topic” sisältää kaikenlaista materiaalia, jotka ei mihinkään muuhun sovi, lähinnä kuvia ja ehkä jotain muuta.

Olen kiitollinen kaikesta rakentavasta palautteesta! Olen erittäin epätekninen amatööribloggaaja jota tietokone vihaa! Olen melkein kahden kuukauden ajan työstänyt tätä blogia julkaisukuntoon ja välillä on meinannut hermot mennä kun tietokone ja sivusto ei halua noudattaa käskyjäni! Joku jolla on tietotekniikan ymmärtämisen armolahjaa saa mielellään ehdottaa miten sais tämän sivun paremmaksi!

Saa muuten mielellää esittää toivomuksia siitä mistä haluatte että kirjoitan!

”Being Kristian”-nimi on muuten veljenvaimon keksimä nimi. Testasin muita nimiä blogille kuten ”Mieteitä norsunluutornissa” tai ”Kristianin outoja ajatuksia”. Valitsin ”Being Kristian”, koska se on sanaleikki mitä voi ymmärtää eri tavalla, miten olla kristitty, miten olla minä, ja Kristitty olento.

Pyydän jo etukäteen anteeksi kaikki kirjoitusvirheet ja ajatusvirheet. OLen huono tavamaan kaikilla kielillä ja ymmärrykseni on rajattu!

Minä toivon ja rukoilen että sinä, joka luet tätä saisit jotain henkistä, hengellistä tai sielullista ravintoa ja että ehkä mahdollisesti olen jollakin tavalla avuksi sinulle!