Eränä lauantaipäivän, viime lokakuussa, vietin rukouksessa, Raamatun ja muiden kirjojen lukemisessa ja miettimisessä. Törmäsin silloin tähän Raamatun tekstiin mitä tässä siteraan kokonaisuudessa.

Jeesus kertoi heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla lannistumatta. Hän sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä. Siinä kaupungissa oli myös leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Auta minua saamaan oikeus riitapuoltani vastaan.” Pitkään aikaan tuomari ei tahtonut, mutta sitten hän sanoi mielessään: ”Vaikka en pelkää Jumalaa enkä piittaa ihmisistä, niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan häntä saamaan oikeuden, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni.” Niin Herra sanoi: ”Kuulkaa, mitä tuo väärämielinen tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala hankkisi oikeutta valituilleen, kun nämä yötä päivää huutavat häntä avukseen? Viivyttäisikö hän heiltä apuaan? Minä sanon teille: Hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:1-8.)

Jeesus puhuu tästä rukousen tärkeydestä, siitä ettei tulisi antaa periksi ennen kun on saanut rukousvastauksen. Jeesus otti esimerkiksi lesken. Leski oli sen ajan yhteiskunnassa kaikesta heikoimassa asemassa. Vertauksen toinen esimerkki, vääränmielinen tuomari, oli yhteiskunnassa hyvin vahvassa asemassa. Jeeusksen vertauksessa voitti tämä heikossa asemassa oleva leski vääränmielisen tuomarin yli, koska leski ei antanut periksi. Meidän tulisi olla kun tuo leski, joka ei antanut periksi, kun me polvistumme rukouksessa Jumalan eteen. Meidän ei tulisi antaa periksi ennen kun Jumala on vastanut rukoukseen, kestipä se kuinka kauan tahansa. Miksi? Koska Jumala on hyvä Jumala joka rakastaa meitä ja vastaa meidän rukoukseen!

Mutta Jeesus kysyy vertauksen kerrottua: ”Löytääkö Jeesus uskoa maan päältä kun han tulee takaisin maan päälle?” Jeesus ei kysy tuleeko maan päällä olemaan kristittyjä kun hän tulee takaisin, vaan onko lopun ajan kristityillä usko siihen että Jumala on hyvä Jumala joka haluaa vastata rukouksiin! Jeesus ei puhu tässä pelastavasta uskosta, vaan luottamuksesta hyvään, rukoukseen vastaavaan Jumalaan.

Elikkä, uskotko että Jumala haluaa vastata sinuun rukouksiin? Miten olet pääsyt siihen paikkaan että käytännössä elät kuin ateisti? Tai oletko onnistunut säilyttämään uskosi rukouksiin vastaavaan Jumalaan?

Kun olin silloin syyslauantaina rukouksessa ja luin tuota yllä olevaa Raamatun tekstiä tajusin yllättäen että olin jossain vaiheessa menettänyt uskoni! En tarkoita uskoni Jumalan olemassaoloon, tai pelastavaa uskoa, mutta usko siihen että Jumala haluaa vastata rukouksiini ja täyttää kaippaukseni. Olen lukenut ja tutkinut liika että voisin epäillä Jumalan olemassaoloa ja tiedän että Jeesus on pelastanut minut synnin vallasta. Tämä ei ole minulle ollut vuosikymmeniin ongelma.

Minun ongelmani on ollut se että haluaako Jumala täyttää kaipaukseni ja haluaako Hän johdattaa minua ja vastata rukouksiini? Jos joku olisi minulta kysynyt vielä alkusyksyllä, olisin vastanut että Jumala haluaa johdattaa ja vastata rukouksiini ja johdattaa minua. Olen tajunut että olen valehtellut itselleni vuosien ajan ja olen ulospäin teskennellyt omavi uskoa jota minulla todellisuudessa ei ollut. Joskus on kaikesta vaikeinta olla rehellinen itselleen!

Missä vaiheessa menetin uskon että Jumala vastaa rukouksiini? Ollakseen selvä olen koko ajan uskonut että Jumala haluaa vastata SINUUN rukouksiin, ja jokaisen muun. Mutta olen käytännössä uskonut että Jumala EI HALUA vastata minuun rukouksiin ja että hän on hyljännyt minut siihen missä olen. Ei ole toivoa että Jumala johdattaisi minua ja vastaisin rukouksiini!

Olen luonteeltani melankoollinen ja minulla on aina ollut taipumus negatiiviseen ajatteluun. Ehkä minua vaivaa suomalaisuus? Minulla on ollut suuri hullu unelma tulla Raamatunopettajaksi ja lähetystyöntekijäksi. Jossain vaiheessa vaikutti sille että hullu unelmani voisi tapahtua. Sitten tapahtui yhta ja toista ja huomasiunelmani murskaantuneen. Tämä oli minulla vuosia avoin haava ja minulla oli vaikeaa puhua lähetystyöstä kohdallani ja minua jopa ärsytti jos joku yritti minulle ehdottaa että voisin viellä tulla Raamatun opettajaksi. En halunut kenenkään herättävän minussa toivoa. Eihän mitään kuitenkaan tule tapahtumaan, siis on turha puhua! Minut on tuomittu jäämään paikoille!

Elokuussa aloitin työni opettajana Jällivaarassa napapiirin pohjoispuolella. Olosuhteet siellä pakotti minut miettimään mitä minä oikeasti haluan elämältä. Huomasin että minulla alkoi herätä uutta uskoa siitä että Jumala vois ehkä mahdollisesti käyttää minua ja ehkä Jumala ei vältämättä halua minun olevan onneton? Huomaan että se syvä haava joka minulla vuosia ollut oli alkanut parantumaan. Olen tajunut että minun pitää hylätä apatia ja omia sen lesken asenne, ettei anna periksi ennen kun tulee vastaus!

Joitakin huomautuksia ennen kun lopetan. Ensinnäkin Jumala ei halua meidän olla onnellisia, vaan hedelmällisiä. Toiseksi Jumala johdattaa ennen kaikkea hänen itsensä tuntemiseen. Kolmanneksi Jumalan rakkaus meitä kohtaan on kylmä tosiasia, ei tunneasia. Neljänneksi meidän ei koskaan tule antaa periksi unelmiemi suhteen.

En tiedä mitää tulee tapahtumaan elämässäni. Ehkä ei hullu unelma raamatunopettajana ei koskaan tule toteutumaan. Ehkä ei muutkaan unelmani toteudu. Uskon kuitenkin Jumalan hyvyydeen ja haluun käyttää minua jollain tavalla. Toivon että voisin olla siunauksena ihmisille ja valona siellä missä satun olevan. Jos ei muuta niin voisin olla varoittavana esimerkkinä muille. No, ennemmin tai myöhemmin päästään taivaaseen missä usko muuttu näkemiseksi ja kärsimys loppuu!

Onneksi on olemassa Fazerin Sinistä…