Olemme adventti ja jouluajassa. Adventti tarkoittaa, kuten useimmat tietää, tulemusta. Adventti on Jeesuksen odottamisen aikaa. Joulua juhlimme Jeesuksen ensimmäisen tulon muistoksi, toisin sanoen vietetään Jeesuksen syntymäpäivää.
Jeesus syntyi todennäköisesti syksyllä 7–4 e. Kr Betlehemissä keisari Augustuksen käskettyään kaikki Rooman valtakunnassa asuvien mennä kirjoittamaan verollepano kotikaupunkiinsa. Kyseessä oli maailmaa mullistava tapahtuma, minkä takia ajanlasku alkaa Jeesuksen syntymästä (Jeesuksen syntymän ajankohdan laski Roomassa skyyttialainen munkki Dionysios Exiguus (noin 470–544), väärin noin vuonna 525, mutta se ei oikeastaan kuulu asiaan.).
Jeesuksen syntymä on kaiken aikojen rukousvastaus, ja suuri ihme. Aikojen alussa, tuhansia vuosi aikaisemmin luvattiin ensimmäinen kerta vapahtajan. Sukupolvet tulivat ja menivät, mutta messiasta ei näkynyt useista lupauksista huolimatta. Useita satoja profetioita lausuttiin Messiaan tulosta tuhansien vuosien aikana, ennen kuin aika oli kypsä. Ajatelkaa tätä odotuksen aikaa! Harvat meistä joudumme odottamaan rukousvastausta niin kauan!
Jesaja profetoi: “Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus. Sinä teet kansan suureksi, annat sille suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saalinjaossa riemuitaan.” “Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herruus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallaan. Se vahvistetaan ja lujitetaan oikeudella ja vanhurskaudella nyt ja ikuisesti. (Jesaja 9:1,2,5,6.)
Sana tuli lihaksi, Jumala tuli ihmiseksi mullistaen koko maailman. Kyseessä oli vallankumous, mitä useimmat eivät aluksi huomanneet. Valo saavutti pimeän maailman. Jeesus syntyi maailmaan kuollakseen meidän syntiemme puolesta. Jeesus on meidän valomme ja ainoa toivomme.
Joulu ja pääsiäinen kuuluvat yhteen. Ilman pääsiäistä, ei joulua ja päinvastoin. Jeesus kuoli ristillä meidän tähtemme ja nousi kuolleista. Näin Jeesus voitti kuoleman ja valmisti tien taivaaseen jokaiselle, joka uskoo häneen.
Jeesus nousi taivaaseen, mutta antoi ennen sitä lähetyskäskyn. Nyt on meidän tehtävänämme olla maailman valo ja viedä sanomaa Kristuksen rakkaudesta jokaiseen pimeään paikkaan maailmassa Pyhän Hengen voimassa.
Me odotamme Jeesuksen toista tulemusta. Olemme odottaneet ainakin 1991 vuotta Jeesusta. Sukupolvia on syntynyt ja sukupolvia on kuollut, mutta Jeesus ei ole tullut. Me näemme, että maailma on paha pimeä paikka, missä synti, pahuus ja hulluus rehottaa.
Maailma ei kuitenkaan voi olla muuta, kun paha ja pimeä, koska sieltä puuttuu Jumalan valo, hyvyys ja armo. Jumalan rakkaus loistaa kristittyjen sydämissä, tuoden valoa niille, jotka pimeydessä vaeltavat.
Me odotamme Jeesuksen takaisintuloa. Emme tiedä kuinka kauan joudumme vielä odottamaan meidän vapahtajaamme, mutta se on varma, että Jeesus tulee takaisin, kun aika on täynnä! Adventtiaikana on hyvä muistella, ettei odotuksemme ole turha, ja joulua viettäessä, että Jumala vastaa rukouksiin, vaikka joskus rukousvastaus kestääkin tosi kauan, se ehkä ei edes tule meidän elinaikanamme! Olemme kuitenkin Jumalan kädessä, joka pitää meistä hyvää huolta. Joulu on todistus siitä, että Jumala rakastaa meitä ja haluaa nauttia meidän ihmisten seurasta.
HYVÄÄ JOULUA JA SIUNATTUA UUTTA VUOTTA 2023!!!